"Sosiaalinen media luo pirullisen illuusion"

Eilen Brysselissä kokoontuivat EU:n alueen terrorisminvastaisen toiminnan asiantuntijat, jotka korostivat kansainvälisen yhteistyön ja tiedonvaihdon merkitystä.

– Tällaista toimintaa tarvitaan, jotta saadaan ennakoivaa tietoa siitä, minkälaisia tapauksia voi tulla. Kokouksessa käytiin läpi myös Norjan tapaus ja se, mitä siitä on opittavissa. Aina on kuitenkin olemassa yllätysmomentti, ja Norjan tapauksessakin on nähtävissä myös uusia piirteitä, sanoo eversti turvallisuus- ja puolustuskomitean pääsihteeri Aapo Cederberg Puolustusministeriöstä.

Cederbergin mukaan terrorismilla ei edelleenkään ole yksiselitteistä määritelmää. Samoja elementtejä on kuitenkin nähtävissä niin Norjan kuin esimerkiksi al-Qaidan iskuissa.

Terrorismilla on monta päämäärää - pitää saada esimerkiksi medianäkyvyyttä ja vaikuttaa poliittiseen järjestelmään.

– Terrorismi nähdään edelleen kansainvälisenä terroristiverkostona, mutta Norja muistuttaa meitä siitä, että terrorismi voi lähteä myös yhteiskunnan sisältä ja kansallisista lähtökohdista. Myös sosiaalisen median merkitys on syytä huomioida. Breivik on puhunut verkostosta, mutta ilmeisesti nämä kumppanit ovat olleet sosiaalisessa mediassa. Ihmiset pakenevat helposti sosiaaliseen mediaan, jos he eivät muuten pärjää yhteiskunnassa.

Syrjäytymisen ehkäisy kaiken lähtökohta

Cederberg ei usko, että Breivikilla on niin laajaa kannattajakuntaa Suomessa, kuin hän on itse väittänyt.

– Ei sosiaalinen media suinkaan mitenkään paha asia ole, mutta se luo helposti illuusion samanhenkisistä kavereista. Se tässä pirullista onkin. Pohjois-Afrikassa ollaan tänä keväänä nähty, mitä sosiaalinen media voi parhaimmillaan - tai pahimmillaan - saada aikaiseksi ja millainen voima siellä on takana. Sen heikkous on kuitenkin siinä, että sieltä puuttuu johtajuus - sosiaalinen media saa alkuun, mutta ei saa vietyä loppuun.

Sosiaalista mediaa on kuitenkin hyvin vaikea, ellei jopa mahdoton, valvoa. Syrjäytymisen ehkäiseminen onkin Cederbergin mukaan se ensisijainen asia. Syrjäytyneet on pidettävä mukana normaalissakin elämässä.

Norjan tapauksessa on Cederbergin mukaan kyse "yksinäisen suden" tekemästä iskusta, joka sai yllättävän paljon tuhoa aikaiseksi.

– Turvallisuus on yhteiskunnan perusasia, ja se pitää pystyä saavuttamaan. Uusiin ja yllättäviin asioihin pitää varautua. Syvällinen analyysi on tärkeää. Vasta sen kautta voidaan miettiä, miten järjestelmää kehitetään.

Norjalaiset toimineet oikein

Breivikin manifesti ja sanoma ovat levinneet iskujen jälkeen laajalle. Cederberg pitää kuitenkin äärimmäisen tärkeänä sitä, ettei miestä päästetty esittelemään ajatuksiaan julkisesti oikeudenkäynnissä.

– Terrori-iskuja ryhdytään helposti kopioimaan, ja radikaaleissa ääriryhmissä iskujen tekijöistä tulee helposti sankareita. Se pitää estää. Omassa mielessään Breivik on ehkä saavuttanut päämääränsä, mutta mielestäni norjalaiset ovat toimineet tässä ihan oikein korostaessaan yhteisöllisyyttä ja vastatoimenpiteitä, eivät niinkään vihaa.

Katso Aapo Cederbergin haastattelu: (Huomenta Suomi 29.7.2011)

Lue myös:

    Uusimmat