Sosiaalijohtajat: Huono-osaisuus syvenemessä

Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveysjohto on huolissaan huono-osaisuuden syvenemisestä. Julkilausumassaan sosiaalijohtajat pelkäävät osaa suomalaisia uhkaavaa pysyvää putoamista erilaisten tukitoimien varaan.

- Uhkana tuntuu olevan myös, että työvoimaviranomaiset lähtevät puhdistamaan kortistojaan syrjäyttämällä osan työttömistä pysyvästi toimenpiteidensä ulkopuolelle, sanotaan julkilausumassa, jonka allekirjoittajina ovat Hämeenlinnan, Iisalmen, Järvenpään ja Kuusankosken sosiaalijohtajat.

Sosiaali- ja terveysjohtajat näkevät, että ainoa ulospääsytie nykytilanteesta on ryhtyä kunnissa muuttamaan toimeentulotuen myöntämiskäytäntöä siirtämällä laskentaa vaativia tehtäviä yhä enemmän toimistohenkilöstölle, jotta sosiaalityöntekijät voivat paneutua kuntouttavan sosiaalityön tehtäviin täysipainoisesti.

- Kunnallisen sosiaalitoimen ja valtion toteuttaman työhallinnon työtä on lähdettävä yhdistämään niin, että työelämästä ja osallisuudesta syrjäytymistä voidaan järjestelmällisesti ehkäistä. Kunnat odottavat Stakesin alan kehittämisyksikkönä paneutuvan aktiivisesti sosiaalityön kehittämiseen voimien kokoajana ja välittäjänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat