Sortavalan lapsiseksistä ehdollista vankeutta

Suomalainen mies on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen seksisuhteestaan alaikäiseen venäläiseen tyttöön.

Iisalmen käräjäoikeus on tuominnut viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen 32-vuotiaan lapinlahtelaismiehen, joka oli sukupuolisuhteessa alaikäisen venäläistytön kanssa.

Oikeus katsoi, että mies syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön puolentoista vuoden aikana Sortavalassa ja Lapinlahdella. Tyttö oli tuolloin 14-15-vuotias.

Sen sijaan syyte seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta hylättiin. Vaikka mies oli antanut tytölle lahjoja ja rahaakin, kyseessä ei ollut rikos. Päätöksen mukaan lahjat liittyivät seurustelusuhteeseen, eivätkä ne olleet korvausta sukupuoliyhteydestä.

14-15-vuotias ei kypsä sukupuolisuhteeseen

Mies tutustui tyttöön huhtikuussa 1999 Sortavalassa. Pari aloitti pian sukupuolisuhteen, josta myös tytön äiti oli tietoinen. Tyttö kävi äitinsä kanssa 16 kertaa Suomessa miehen luona.

Oikeudenkäynnissä tyttö kertoi, että hän oli rakastunut mieheen eikä ollut seksisuhteessa rahan takia. Mies vakuutti samaa. Hän kertoi aikovansa mennä naimisiin tytön kanssa, kunhan tämä käy koulunsa loppuun.

Todistajana kuultu Kuopion yliopiston eläkkeellä oleva lastenpsykiatrian professori Eila Räsänen katsoi, ettei 14-15-vuotias ole henkisesti kypsä sukupuolisuhteeseen. Varhainen aloittaminen kapeuttaa tunne-elämää ja vaikuttaa kykyyn muodostaa pysyviä ihmissuhteita.

Tekojen vakavuusastetta punnitessaan käräjäoikeus arvioi, että miehen on täytynyt ymmärtää tytön olleen liian nuori sukupuolisuhteeseen. Mies ei kuitenkaan käyttänyt minkäänlaista painostusta tai pakkoa.

Suhde ei rikos Venäjällä

Maksimirangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on neljä vuotta vankeutta. Käräjäoikeuden mukaan normaalia lievempää rangaistusta puoltaa muun muassa se, että miehen menettely ei ole Venäjän lain mukaan rikos, asianomistaja ei halunnut syytettä ja pariskunnan välillä on seurustelusuhde.
Käräjäoikeus sovelsi ensimmäistä kertaa kolme vuotta voimassa ollutta rikoslain säännöstä, jonka mukaan seksisuhde alaikäiseen ulkomailla voi olla Suomessa rangaistavaa, vaikka se ei ole sitä tekomaassa. Syyte nostettiin apulaisvaltakunnansyyttäjän määräyksestä. Sitä ajoi Iisalmessa Koillis-Lapin johtava kihlakunnansyyttäjä Leena Hurmala-Juntura.

Asia tuli ilmi Joensuun yliopiston paneelikeskustelussa, jossa venäläinen edustaja kertoi suomalaismiehen asuvan Sortavalassa 12-vuotiaan tytön kanssa. Sittemmin ilmeni, että tyttö olikin 14-vuotias.

Käräjäoikeus käsitteli jutun suljetuin ovin ja määräsi oikeudenkäyntiasiakirjat salaisiksi kymmeneksi vuodeksi. Tuomio perusteluineen on kuitenkin julkinen lukuunottamatta tytön ja hänen äitinsä nimiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat