Sorsa: Ristiriidat kärjistyneet Itämeren alueella

Pankinjohtaja Kalevi Sorsa arvioi, että rautaesiripun katoaminen Itämereltä on tuonut mukanaan jännitteitä, jotka kiristävät alueen valtioiden suhteita. Sunnuntain Turun Sanomiin kirjoittaneen Sorsan mukaan jännitteet voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä uuden turvallisuuspolitiikan rakentamisessa.

Sorsa näkee erityiseksi ongelma-alueeksi Baltian maat, joiden sotilaallinen tyhjiö tekee niiden aseman suorastaan vaaralliseksi. Hänen mukaansa voi käydä jopa niin, että ulkopuoliset paremmin varustautuneet voimat jättävät alueen turvatakeettomaksi puskurivyöhykkeeksi.

Baltian maista on muodostunut laajenevan Naton uuden strategian koetinkivi, kirjoittaa Sorsa. Hän katsoo, että Nato suhtautuu nihkeästi niihin jäseneksi pyrkiviin maihin, joista tulisi pelkästään turvallisuuden kuluttajia. Suomella ja Ruotsilla ei ole mahdollisuuksia eikä siksi haluakaan sitoutua Baltian maiden aseelliseen puolustamiseen, kirjoittaa Sorsa.

Sorsa arvioi, että Puolan Nato-jäsenyys tulee muuttamaan Euroopan ja Itämeren turvallisuusasetelmaa. Tässä yhteydessä on mahdollista, että maamme poliittinen johto arvioi maamme turvallisuustilannetta uudelleen. Sorsa varoittaa jättämästä Suomea "umpilisäkkeeksi" EU:n koilliskulmaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat