Sormusten herran maailman ensi-illan paikka epävarma

Suunnitelmat Taru sormusten herrasta -trilogian viimeisen elokuvan, Kuninkaan paluun, maailman ensi-illan pitämisestä Uuden-Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa horjuivat, kun Wellingtonin kaupunginvaltuusto kieltäytyi rahoittamasta elokuvateatterinsa remonttia. Wellington on aiemmin vaatinut elokuvan ensi-iltaa itselleen, sillä suurin osa elokuvasta on kuvattu siellä ja elokuvan ohjaaja Peter Jackson asuu siellä.

Kiistelyn vuoksi pelätään, että Kuninkaan paluun maailman ensi-ilta saatetaan siirtää jonnekin muualle. Viime vuonna Jackson ja New Line Cinema lupasivat julkisesti, että kolmannen Sormusten herra -elokuvan ensi-ilta pidetään Wellingtonissa.

Mutta Wellingtonin suuri, vanhanaikainen ja ränsistynyt elokuvateatteri vaatisi valtavaa remonttia ja vahvistusta maanjäristysten varalle ennen kuuden kuukauden päästä olevaa ensi-iltaa. Wellingtonin pormestari Kerry Prendergast ja kunnanvaltuusto suostuivat maaliskuussa sijoittamaan remonttiin seitsemän miljoonaa Uuden-Seelannin dollaria, mutta viime viikolla he peruivat päätöksensä. New Linen tuottaja Mark Ordesky varoitti heti, että jos teatteria ei ole kunnostettu, pidetään Kuninkaan paluun ensi-ilta Los Angelesissa. Pendergast on sanonut voivansa sijoittaa remonttiin kaksi miljoonaa dollaria.

Sen sijaan Aucklandin pormestari John Banks ilmoitti, että Kuninkaan paluun ensi-ilta voitaisiin pitää Aucklandin maailmanluokan elokuvateatterissa. Wellingtonin ja Aucklandin viha-rakkaussuhteen vuoksi Bankin tarjous on otettu Wellingtonissa hyökkäyksenä.

Wellingtonin kunnanvaltuusto päättää keskiviikkona, mitä tehdä ensi-illan suhteen.

Lue myös:

    Uusimmat