Sormensa menettäneen pesulatyöntekijän esimiehille sakkoja

Pesulan johtaja ja työnjohtaja tuomittiin sakkoihin, kun työntekijä menetti sormensa mattopuristinta käyttäessään.

Tampereen käräjäoikeus antoi tuomiot työturvallisuusrikoksesta tiistaina. Pesulan entinen johtaja sai 1620 euron ja työnjohtaja 240 euron sakon.

Työtapaturma sattui huhtikuussa 2005, kun yrityksessä yhdeksättä päivää töissä ollut työntekijä oli vastaanottamassa mattopuristimen läpi ajettua mattoa. Kone oli pesun ajan pysähdyksissä, jonka jälkeen työntekijä käynnisti sen. Matosta kiinni pitänyt työntekijä painoi erehdyksessä väärää kytkintä, ja matto lähti takaisin telojen väliin vetäen hänen kätensä mukanaan. Työntekijän etusormi jouduttiin amputoimaan kokonaan.

Hämeen työsuojelupiirin mukaan onnettomuuskone ei ollut työturvallisuusmääräysten mukainen, koska telojen välistä nielua ei ollut suojattu eikä kone pysähtynyt päästettäessä irti kytkimestä. Lisäksi koneen käynnistysnappeja ei ollut merkitty, mikä tapaturmatilanteessa johti erehtymiseen.

Käräjäoikeuden mukaan työturvallisuudessa on ensisijaisesti varmistettava tekniset suojelutoimet. Vasta toissijaisena keinona on käräjäoikeuden mukaan pidettävä työntekijälle annettavaa opastusta ja ohjausta. Lisäksi oikeus totesi, että työntekijälle annettu työopastus oli ylimalkaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat