Sopulit liikkeellä - ennätysvaellus syksyllä?

Lapissa on nähty tänä keväänä enemmän sopuleita kuin kertaakaan tällä vuosituhannella. Sopuleita on ollut liikkeellä etenkin Enontekiöllä, mutta vaellus on jo ulottunut Muonioon ja Saariselälle saakka.

"Vaellus kertoo siitä, että sopuleiden talvehtiminen ja talvilisääntyminen on onnistunut hyvin. Sopulialueille hakeutuu nyt myös runsaasti pesiviä petolintuja. Toivottavasti myös sopuleita pääravintonaan käyttävä naali palaisi Suomen pesimälajistoon", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Edellinen suuri sopulivaellus Suomessa koettiin vuosina 1969-70. Vaikka suuret vaellukset ovat harvinaisia, kuuluu pienipiirteinen vaeltelu talvi- ja kesäelinympäristöjen välillä tunturisopuleiden normaaliin elämään. Kesällä 2007 tunturisopulit vaelsivat tuntureiden huipun talvialueiltaan tavallista pidemmälle. Silloin vaellus pysähtyi lisääntymisen kannalta huonoon talveen. Tässä vaiheessa ei kukaan osaa vielä arvioida kuinka laaja vuoden 2011 sopulivaelluksesta voi tulla.

Ilmoita sopulihavaintosi - tietoa tarvitaan nyt

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Metsähallituksen Luontopalvelut keräävät nyt yhteistyönä tietoa sopuleista. Ilmoita havaintosi osoitteessa www.sll.fi/sopulivaellus. Sivuilta voit myös nähdä, missä asti sopuleita on tähän mennessä havaittu. Havaintojärjestelmän on testikäytön aikana on saatu havainnot jo yli 500 sopulista.

- Yleisöhavainnoilla on tärkeä merkitys vaelluksen etenemisen selvittämisessä, toteaa puistonjohtaja Pekka Sulkava Metsähallituksen Luontopalveluista. Samalla on mukavaa kertoa sopuleista ihmisille.

Sopulikartoituksen tavoitteena on saada selkeä käsitys vaelluksen laajuudesta ja kestosta. Luonnonsuojeluliiton nettisivujen www.sll.fi/sopulivaellus karttalinkin avaamalla saat eteesi kartan ja havaintolomakkeen. Merkitse havaintosi: missä, milloin ja montako sopulia havaitsit.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat