Sopivassa suhteessa: Anna puolison yllättää

Helmen blogisti huoltaa avioliittoa keittotaitojensa avulla. Elli kertoo, ettei puolisoaan voi tuntea läpikotaisin edes vuosien jälkeen.

Elli Mäkilä on 32-vuotias toimittaja-käsikirjoittaja, joka Helsingissä vietettyjen nuoruusvuosiensa jälkeen päätyi rekkamiehen vaimoksi Lohjalle. Nyt Mäkilä huoltaa avioliittoaan oikein valituilla raaka-aineilla – rakkausaineilla, kuten Mäkilä itse niitä kutsuu.

Tällä kertaa Elli kehottaa puolisoita yllättämään toisensa!

"On suuri virhe uskotella itselleen tuntevansa puolisonsa kokonaan ja täysin. Jokaisella ihmisellä kun on salaisuutensa ja niihin oikeus. Puoliso kyllä jaksaa yllättää yhä uudelleen, mikäli kokee parisuhteessaan olevan siihen tilaa ja ihmisen, joka toisena osapuolena suhdetta kantaa, olevan sen arvoinen. Muussa tapauksessa yllätys iskee isommin vain kerran, yleensä juuri ennen avioerohakemusta. Anna siis puolisollesi tilaa olla sellainen, kuin todellisuudessa on. Hän saattaa nimittäin yllättää. Positiivisesti.

Harvapa olisi aikoinaan uskonut, että minä muuta Helsingin ydinkeskustasta yhtään minnekään. Sanoivat, etten kestäisi vuottakaan. Mutta niinpä karkasin yksin metsän keskelle, Nurmijärvelle, vuonna 2004. Pian tapasin kuitenkin nykyisen mieheni ja laitoin Nurmijärven vuokralle muuttaakseni edelleen Lohjalle – kaupunkiin, jonka tiesin olevan jossain 1-tien varrella. Paikka, jonka ohi ajetaan. Villiin länteen. Täällä on nyt vierähtänyt kuusi vuotta, seitsemäs tekeillä."

Mäkilän blogi on huumoriin naamioitu päiväkirja, jonka kokeellisessa keittiössä testataan romantiikannälkäisen eksoottiset mausteet, villit yrtit ja mielen tyynnyttävät muhennokset.

MTV3/Helmi

Lue myös:

    Uusimmat