Sony Ericsson: Älypuhelinten myynti kasvaa

Puhelinvalmistaja Sony Ericssonin leikkaukset eivät vaikuta Suomessa. Yhtiöllä on Suomessa ainoastaan muutama myyntityöntekijä.

Sony Ericsson ennustaa, että maailman kännykkämarkkinat kutistuvat tänä vuonna ainakin 10 prosenttia.

- Kyllä tämä vuosi tulee olemaan erittäin tiukka. Viihde tulee kuitenkin kasvattamaan tiettyjä alueita, esimerkiksi älypuhelinmarkkinat vetävät. Perinteisten puhelinten myynti tulee olemaan erittäin haasteellista. Meidän arviomme mukaan pohja tullaan näkemään tämän vuoden aikana, sanoo Sony Ericssonin Suomen ja Viron myynnistä vastaava Jon Grundström.

- Vaikka on paljon huonoakin tällä hetkellä niin markkinoilla on myös paljon otettavaa. Puhelinten viihdekäyttö kasvaa kaikesta huolimatta, Grundström kertaa.

Sony Ericsson on tehnyt alkuvuonna tappiota 358 miljoonaa euroa. Yhtiön osuus maailman kännykkämarkkinoista laski tammi-maaliskuussa kuuteen prosenttiin.

SonyEricssonin jo tähän astiset säästötoimet ovat johtaneet 2 000 työpaikan supistuksiin. Työpaikkoja on tarkoitus vähentää vielä toiset 2 000.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat