Sonni ruhjoi miehen kuoliaaksi

Sonni on ruhjonut miehen kuoliaaksi Alajärven Lehtimäellä. Onnettomuus sattui kahden veljeksen omistamalla maatilalla eilen aamulla kahdeksan jälkeen.

Tapahtuma sai alkunsa siitä, kun toinen veljistä meni maatilan navettaan aamulla ja totesi isokokoisen sonnin olevan irti parresta. Mies kävi ilmoittamassa asiasta talossa sisällä olevalle veljelleen ja meni sen jälkeen itse takaisin navettaa yrittäen yksin saada sonnia takaisin kiinni parteen. Sonni oli kuitenkin päässyt puskemaan ja ruhjomaan miestä niin että tältä oli mennyt taju.

Mies oli jäänyt makaaman tajuttomana navetan lattialle ja herättyään löysi myös veljensä pahoin ruhjottuna navetan lattialta. Mies pääsi navetasta ulos ja hälytti paikalle apua. Avun saapuessa paikalle navetan lattialle jäänyt mies todettiin kuitenkin kuolleeksi.

Loukkaantunut mies vietiin ambulanssilla Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan. Hänellä oli kylkiluiden murtumia ja ruhjeita lähinnä ylävartalon ja pään alueella. Miehen vointi tällä hetkellä vakaa.

Eläinlääkäri määräsi tapahtuman aiheuttaneen isokokoisen sonnin lopetettavaksi. Sonni lopetettiin ampumalla sen ollessa edelleen irrallaan navetassa.

Tapahtumassa surmansa saanut mies oli 56-vuotias, jolla ei ollut omaa perhettä. Hän asui tilalla yhdessä veljensä sekä iäkkään äitinsä kanssa.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat