Sonkajärven ampuja kiistää syyllistyneensä rikoksiin

Niin kutsuttu Sonkajärven ampuja kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Mies kiisti häneen kohdistuneet epäilyt poliisin kuulusteluissa. Muutoin poliisi ei ole saanut miehestä juuri mitään irti, esimerkiksi hänen henkilöllisyytensä on yhä mysteeri.

Mies on aiemmin kertonut olevansa olevansa liettualainen, 1. syyskuuta vuonna 1988 syntynyt Vovkkevikus Marius. Tämän nimistä henkilöä ei kuitenkaan löydy Liettuan viranomaisrekistereistä.

Kuulustelukielenä on käytetty venäjää. Mies on puhunut myös jonkin sanasen englantia.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus vangitsi miehen maanantaina. Tutkinnan aikana miestä pidetään Raahen poliisivankilassa ja myöhemmin hänet siirretään Oulun keskusvankilaan. Syytteen nostamisen takaraja jutussa on 17. tammikuuta 2011.

Iisalmessa ampuneen, poliisia päivien ajan pakoilleen miehen epäillään murtautuneen useisiin vapaa-ajan asuntoihin ja varastaneen autoja. Lisäksi häntä epäillään muun muassa ampuma-aseen hallussapidosta ja virkavallan vastustamisesta.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat