Sonia Gandhi ei ehdolle Intian vaaleissa

Intian entisen pääministerin Rajiv Gandhin leski Sonia Gandhi torjui maanantai-iltana tiedot, joiden mukaan hän asettuisi ehdolle Intian parlamenttivaaleissa. Sonia Gandhin lausunnon toimitti julkisuuteen hänen yksityissihteerinsä Vincent George.

Kongressipuolueen lähteiden mukaan päätös asiasta tehtiin myöhään maanantaina kokouksessa, johon ottivat osaa sekä Sonia Gandhi että kongressipuolueen puheenjohtaja Sitaram Kesri.

-Sonia Gandhi on päättänyt, ettei hän toistaiseksi asetu ehdolle vaaleissa, vaan keskittyy kampanjoimaan kongressipuolueen puolesta, sanottiin Georgen välittämässä lausunnossa.

Intialainen uutistoimisto UNI kertoi aiemmin maanantaina, että 51-vuotias Sonia Gandhi olisi päättänyt asettua ehdolle. Gandhin avustaja vahvisti myöhemmin tiedon.

UNI:n mukaan Sonia Gandhi olisi ollut ehdokkaana edesmenneen miehensä vaalipiirissä Amethissa, Pohjois-Intiassa. Gandhin ehdokkuus olisi voinut merkitä hänen nousuaan jopa Intian seuraavaksi pääministeriehdokkaaksi.

Intian vaalit on määrä pitää helmi-maalikuussa. Sonia Gandhi ilmoitti aiemmin suostuneensa kampanjoimaan kongressipuolueen hyväksi vaaleissa.

Asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että oikeistolainen hindupuolue BJP säilyttää vaaleissa asemansa Intian suurimpana puolueena ennen kongressipuoluetta. Kumpikaan ei todennäköisesti saa ehdotonta enemmistöä parlamentissa.

Sonia Gandhin astuminen mukaan kongressipuolueen vaalikampanjaan on jo merkinnyt vaikutusvaltaisen Nehru-Gandhi-suvun palaamista Intian politiikkaan. Suku on hallinnut Intiaa suuren osan sen 50-vuotisesta itsenäisyyden ajasta, ja kaksi suvun edustajaa - Indira Gandhi ja Rajiv Gandhi - on murhattu poliittisen toimintansa vuoksi.

Rajiv Gandhi murhattiin vaalikampanjan aikana Etelä-Intiassa vuonna 1991. Kongressipuolue on sen jälkeen menettänyt tasaisesti suosiotaan. Puolueen nykyistä puheenjohtajaa, 82-vuotiasta Sitaram Kesriä, pidetään niin tehottomana, että hänen kuvansa on korvattu puolueen vaalijulisteissa Sonia Gandhin kuvilla.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat