Soneran tappio heinä-syyskuussa 352 miljoonaa euroa

Soneran tappio rahoituserien jälkeen heinä-syyskuussa oli 352 miljoonaa euroa. Vuosi sitten yhtiö teki 781 miljoonaa euroa voittoa.

Kolmannella neljänneksellä yhtiön liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia ja vertailukelpoinen liikevaihto kymmenen prosenttia. Vertailukelpoisessa vaihdossa on otettu huomioon liiketoimintojen myynnit ja hankinnat.
Heinä-syyskuussa yhtiön vertailukelpoinen käyttökate oli 183 miljoonaa euroa, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin toisella neljänneksellä. Vertailukelpoinen käyttökate on puhdistettu kertaluonteisista eristä.

Konsernin nettotulos osaketta kohti oli nyt 0,44 euroa tappiollinen, kun se vuotta aiemmin oli yhden euron voitollinen.

Koko vuoden tulosnäkymien Sonera arvioi olevan hieman arvioitua paremmat. Sonera arvioi konsernin liikevaihdon kasvun olevan lyhyellä aikavälillä enintään viisi prosenttia ja pitkällä aikavälillä alle kymmenen prosenttia.

Sonera uskoo, että konsernin kannattavuus paranee merkittävästi ensi vuonna. Tämä edellyttää, että palveluliiketoimintojen käyttökatetappio pienenee.

Sonera uusii strategiaansa

Osavuosikatsauksensa yhteydessä Sonera julkisti myös uudistetun strategiansa ja ilmoitti noin kuuden miljardin markan uusmerkinnästä osakkeenomistajille.

Uudistetulla strategialla Sonera hakee kannattavuutta etenkin palvelutoiminnoissa. Tavoitteisiin päästäkseen Sonera on valmis myymään tai sulkemaan yksittäisiä palveluliiketoimintojaan, joita ovat mm. Sonera SmartTrust, SoneraZed, Sonera Juxto, Sonera Info Communications ja New Communication Service.

Uuden strategiansa mukaisesti Sonera ei sijoita enää lisää varoja Saksan kolmannen sukupolven matkapuhelinhankkeeseen 3G:hen ja rajoittaa investointinsa Italian ja Espanjan 3g-yhtiöissä sopimusten vähimmäismäärään.

Hallitus tukemaan Soneran strategiaa

Soneran johto on esitellyt uuden strategian hallitukselle. Tämän perusteella hallitus katsoi, että yhtiöön voidaan sijoittaa kolme miljardia markkaa. Yhtiön pääomistaja valtio ilmoitti osallistuvansa osakemerkintään omistusosuudellaan, mikä on 53 prosenttia. Tähän tarvitaan kuitenkin eduskunnan lupa.

Myös pääministeri Paavo Lipponen kommentoi tuoreeltaan Soneran tilannetta ja mainitsi, että yhtiöllä on nyt hyvä johto ja hyvä liiketoimintastrategia. Lipponen uskoo, että valtion ohella muutkin omistajat ovat kiinnostuneita sijoittamaan, joten valtiolta ei tarvittane lisäpanostusta.

Sonera on Lipposen mukaan hallitukselle nyt vähemmän päänsärky kuin aiemmin.

(MTV3-STT)
Lue Soneran osavuosikatsaus kokonaisuudessaan
Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen arvioi, että velkataakka on yksi Soneran pahimmista ongelmista.

Lue myös:

    Uusimmat