Soneran sähköpostikiista raukesi

Sonera ja sen entinen teknologiajohtaja ovat sopineet sähköpostikiistansa. Soneran henkilöstö ei joudu syytteeseen yhtiön entisen teknologiajohtajan Juha Heinäsen sähköpostiviestien lukemisesta. Syyttäjä on ilmoittanut luopuvansa syytteistä, ja osapuolet ovat sopineet luopuvansa kaikista oikeudellisista vaatimuksista toisiaan kohtaan.

Syyttäjä oli haastanut neljä Soneran keskijohtoon kuulunutta henkilöä oikeuteen viestintäsalaisuuden rikkomisesta. Juttua piti käsitellä Tampereen käräjäoikeudessa helmikuun puolivälissä. Oikeudellisesti juttu olisi ollut hankala, koska työntekijöille tulleiden sähköpostiviestien lukemisesta yrityksissä ei ole yksiselitteistä lainsäädäntöä.

Kiista sai alkunsa marraskuussa 1997, kun Soneran teknologiajohtaja Juha Heinänen siirtyi kilpailevan yhtiön Telian palvelukseen. Sonera epäili yritysvakoilua ja ryhtyi seuraamaan Heinäsen sähköpostiliikennettä. Heinänen teki tästä tutkintapyynnön, joka johti haasteisiin. Jutussa oli osallisena myös professori Arto Karila, joka oli lähettänyt Heinäselle sähköpostia.

Heinänen, Telia Finlandin lakiasiainjohtaja Janne Holopainen ja Soneran lakiasiainjohtaja Maire Laitinen tiedottivat tänään kiistan sopimisesta. Tiedotteen mukaan Heinänen, Karila, Sonera Oyj ja Telia Finland Oy ovat sopineet, että ne luopuvat kaikista oikeudellisista vaatimuksista toisiaan kohtaan. Tiedotteessa todetaan, että päätös luopua vaatimuksista perustuu kaikkien osapuolten vapaaseen tahtoon. Osapuolten välillä ei ole maksettu mitään korvauksia. Osapuolet ovat myös sopineet, etteivät ne kommentoi tekemäänsä sopimusta tai tapahtumien kulkua. Tiedotteen mukaan osapuolet päätyivät sopimaan, koska tapahtumista oli kulunut yli kolme vuotta. Asian vieminen oikeuskäsittelyyn olisi merkinnyt vielä useita vuosia jatkuvaa uutta julkisuutta. Kaikki osapuolet katsoivat, ettei se ollut kenenkään edun mukaista, tiedotteessa sanotaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat