Soneran sähköpostikäräjät siirtyvät

Tampereen käräjäoikeudessa käsiteltävä Soneran sähköpostijuttu lykkääntyy lokakuulle. Syytteen saa neljä Soneran johtajaa viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Lisäksi syyteharkinta jatkuu Soneran vastapuolen, entisen teknologiajohtajan osalta.

Juttua siirrettiin jo aikaisemmin kevättalvelta elokuulle. Nyt käsittely siirtyy edelleen eteenpäin ajankohtaan, joka sopii kaikille asianosaisille. Juttu tulee esille 11.-12. lokakuuta. Oikeudenkäynti liittyy Soneran teknologiajohtajan siirtymiseen Telian palvelukseen 1997. Soneran pyynnöstä keskusrikospoliisi tutki, veikö johtaja mukanaan yrityssalaisuuksia.

Toisaalta heräsi epäily, että Soneran johto luki siirtymävaiheessa entisen teknologiajohtajan henkilökohtaisia sähköpostiviestejä. Neljä soneralaista saikin haasteen käräjille viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Sen sijaan syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä teknologiajohtajaa vastaan yrityssalaisuuden loukkauksesta. Johtajaa vastaan tehtiin haastehakemus tietomurrosta, mutta sitä ei saatu annettua tiedoksi ajoissa. Syyttäjä jatkaa kuitenkin edelleen syyteharkintaa yritysvakoilusta, josta Sonera teki rikosilmoituksen teknologiajohtajaa vastaan. Syyteharkinta jatkunee syyskuun alkupuolelle asti.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat