Soneran osakkuusyhtiö Quam keskeytti aktiivisen myynnin Saksassa

Soneran ja Telefonican yhdessä omistama Quam-operaattori on tilapäisesti keskeyttänyt palvelujensa aktiivisen myynnin Saksassa, Quam kertoi tiedotteessaan.

Syynä on se, että kilpailijat Deutsche Telekom ja Vodafone eivät toistaiseksi salli puheluja omista verkoistaan Quamin numeroihin. Deutsche Telekomilla ja Vodafonella on Saksassa yhteensä 80 prosentin markkinaosuus, joten Quamin mielestä toimintaa on järkevää jatkaa vasta, kun yhteys niiden verkkoihin on käytössä. -Aktivoidumme uudestaan, kun tilanne on muuttunut, Quamin johtaja Ernst-E. Folgmann toteaa yhtiön tiedotteessa.

Quamin nykyisten asiakkaiden palvelut toimivat kuitenkin edelleen, ja myös yhtiön myymälät ovat avoinna. Folgmannin mielestä kilpailijat vaikeuttavat tarkoituksella Quamin tuloa markkinoille, koska yhtiö ei nyt ehdi mukaan joulun myyntisesonkiin.

DT ja Vodafone ovat ilmoittaneet, että yhteys Quamin numeroihin saadaan aikaan vasta tammikuun alussa. Tällainen toiminta on mahdollista, koska Saksan lainsäädäntö ei määrittele tarkkaan, kuinka nopeasti vanhojen operaattoreiden on kytkettävä uuden tulokkaan numerosarjat omiin verkkoihinsa. Quamilla ei ole Saksassa omaa matkapuhelinverkkoa, vaan yhtiö on vuokrannut kapasiteettia E-Plus-yhtiön GSM-verkosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat