Soneran johdolle jälleen lisää optioita

Soneran johto on saanut jälleen lisää optioita, joista osassa on selvästi paremmat ehdot kuin rivityöntekijöille tarkoitetussa kannustimissa.

Helsingin Sanomat kertoi Soneran optiojärjestelyistä tänään. Lehden mukaan Soneran hallitus jakoi optiot viime toukokuussa. Esimerkiksi Soneran kahdeksan johtokunnan jäsentä sai yhteensä 1,6 miljoonaa uutta kannustinta.

Osa uusista johtajaoptioista voidaan muuttaa rahaksi, kun yhtiön osakekurssi nousee yli 5,7 euron. Tavallinen työntekijä hyötyy optioista vasta, kun osake kallistuu yli 58,9 euron.

Lisäksi johtajat ovat saaneet vuoden 2000 optioita, joissa on tavallista pitempi merkintäaika. Johto voi odotella kurssinousua vuoteen 2010 asti, kun rivityöntekijöiden aikaraja täyttyy jo vuonna 2008.

Viimeksi edullisia vuoden 2000 optioita jaettiin viime vuoden loppupuolella, jolloin merkintähinta oli 8,32 euroa.

Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka perustelee optioita sillä, että avainhenkilöstöä on motivoitu poikkeuksellisen turbulenttina aikana. -Kyllä vielä vuosi sitten Sonerasta lypsettiin ja metsästettiin parhaita ihmisiä. Asiaan piti reagoida, ja hallitus käytti sille annettuja työkaluja, Hintikka sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat