Soneralta osakkuusyhtiötulosvaroitus

Sonera varoittaa osakkuusyhtiöidensä heikosta tuloksesta.

Sonera varoittaa osakkuusyhtiöidensä odotettua heikommasta tuloksesta. Turkcell- ja Fintur-yhtiöiden arvioidaan painavan osakkuusyhtiöiden tuloksen 350 miljoonaa euroa aiemmin arvioitua huonommaksi.

Sonera omistaa 37,3 prosenttia turkkilaisesta Turkcellista ja 35 prosenttia samassa maassa toimivasta Finturista. Turkissa toimivia osakkuusyhtiöitä rasittavat mm. maan viimeaikaiset talousvaikeudet ja devalvaatiosta johtuvat valuuttakurssitappiot.

Sonera on aiemmin arvioinut Turkcellista ja Finturista kirjattavan tuloksen kompensoivan umts-osakkuusyhtiöistä kirjattavaa tappiota.

Liiketoiminta ei häiriinny

Soneran viestintäjohtajan Jari Jaakkolan mukaan turkkilaisten osakkuusyhtiöiden vaikeudet eivät vaikuta Soneran päivittäiseen liiketoimintaan.

-Turkin kansantalouden vaikeudet heijastuvat ikävällä tavalla osakkuusyhtiöidemme tulokseen, Jaakkola luonnehtii tulosvaroituksen taustaa. Jaakkolan mukaan Turkin osakkuusyhtiöiden vaikeudet eivät vaikuta yhtiön UMTS-hankkeiden rahoitukseen, sillä Turkcellin osakkeita ei ole suunniteltu käytettäväksi tähän tarkoitukseen.

Arvonlisäverotus kiistakapulana Turkissa

Sonera omistaa Turkcellista 37,3 prosenttia ja Finturista 35 prosenttia. Jaakkolan mukaan turkkilaisten osakkuusyhtiöiden vaikeudet eivät tulleet Soneralle yllätyksenä. Yhtiöitä rasittavat maan viimeaikaiset talousvaikeudet ja devalvaatiosta johtuvat valuuttakurssitappiot.

Turkcellia on rasittanut myös GSM-puheluiden kiistanalainen arvonlisäverotus. Yhtiö maksoi Turkin valtiolle maaliskuun puolivälissä 140 miljoonan markan edestä arvonlisäverorästejä. Lisäksi yhtiö lupautui maksamaan valtiolle rästejä ja sakkoja seuraavan 15 kuukauden aikana vajaan 450 miljoonan markan edestä. Maaliskuisesta maksusopimuksesta huolimatta Turkcell jatkaa oikeustaistelua epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa arvonlisäverotusta vastaan. Jaakkola ei osaa arvioida oikeuskäsittelyn aikataulua tai lopputulosta.

Tähän asti kannattavaa yhteistyötä


Turkcellin osuus Turkin matkapuhelumarkkinoista on noin 70 prosenttia. Soneran ja turkkilaisyhtiön yhteistyö alkoi 1994. Jaakkolan mukaan yhteistyö on ollut tähän asti hedelmällistä.
-Sonera on sijoittanut Turkcelliin hieman yli miljardi markkaa. Viime kesänä myydessään kymmenesosan omistamistaan osakkeista Sonera sai niistä myyntituloja noin 4,5 miljardia markkaa, Jaakkola kertoo.

Fintur on Soneran, Turkcellin ja Cukurova-yhtiön yhteinen holding-yhtiö, joka toimii mm. digitelevisio- ja internet-alalla Turkissa ja lähialueilla. Turkin ohella Soneralla on toisen sukupolven matkapuhelinviestintää harjoittavia osakkuusyhtiöitä Baltian maissa, Unkarissa ja Libanonissa. Ne ovat Jaakkolan mukaan menestyneet odotetun mukaisesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat