Soneralta hyvä tulos

Loka-marraskuussa yksityistettävän Soneran nettotulos eli tulos verojen jälkeen oli 529 miljoonaa markkaa. Edellisen vuoden vastaavasta ajasta tulos parani 33,6 prosenttia. Sonera-konsernin liikevaihto neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta oli 2,9 miljardia markkaa eli 476 miljoonaa markkaa edellisvuotta suurempi.

Soneran hallitus esitti tänään myös arviot kuluvalta vuodelta maksettavan osingon suuruudesta. Yhtiön hallitus aikoo suosittaa yhtiökokoukselle maksettavaksi osinkona 25 prosentin osuus yhtiön vuoden 1998 nettotuloksesta. Jos Soneran tuloskehitys loppuvuonna seuraa alkuvuoden linjassa, yhtiön koko vuoden nettotulos nousisi 1,3 miljardista runsaaseen 1,7 miljardiin markkaan. Osinko osaketta kohden oli silloin noin 60 penniä.

Soneran omavaraisuusaste oli huhtikuun lopussa 69 prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli 25,1 prosenttia ja oman pääoman tuotto 20,7 prosenttia. Sonera-konsernin taseen loppusumma 10966 miljoonaa markkaa. Soneran oma pääoma eli niin sanottu tasesubstanssi-arvo oli huhtikuun lopussa 7,5 miljardia markkaa. Yhtiön todellinen arvo on kuitenkin markkinoilla arvioitu 30-40 miljardin markan suuruiseksi. Yhtiön käyttöomaisuuden ja muiden pitkäaikaisten sijoitusten arvo taseessa oli huhtikuun lopussa 9,18 miljardia ja vaihto-omaisuuden 1,56 miljardia markkaa.

Tulos kertyy matkapuheluista

Lähes puolet Soneran liikevaihdosta ja yli 70 prosenttia liikevoitosta kertyy nykyisin matkaviestinnästä. Neljän ensimmäisen kuukauden aikana matkaviestinnän osuus liikevaihdosta oli 1,4 miljardia markkaa. Tammi-huhtikuun 664 miljoonan markan liikevoitosta matkaviestinnän osuus oli 471 miljoonaa ja muiden toimintojen 193 miljoonaa markkaa.

Sonera julkisti tänään ensimmäistä kertaa konsernin nykyrakenteen mukaiset liiketoimintalukunsa. Luvut ovat Sonera-yhtymän kokonaan omistaman ja teleliiketoimintaa harjoittavan Sonera-konsernin lukuja. Yhtiö on kertonut vastaavat luvut jo heinäkuun alussa yksityistämistä valmisteleville koti- ja ulkomaisille pankeille.

Lue myös:

    Uusimmat