Mainos

Sonera-pomo: Nokia-puhelimet kiinnostavat

Tänään osavuosituloksestaan raportoinut matkapuhelinvalmistajan Nokian tuotteet kiinnostavat yhä teleoperaattori Soneraa.

Soneran toimitusjohtajan, myös aiemmin Nokiassa pitkään työskennelleen Robert Anderssonin mukaan Nokian tuotteet ovat vielä kilpailukykyisiä verrattuna kilpailijoihin.

– Nokia on edelleenkin johtava matkapuhelinmerkki Suomessa. Nokian tuotteet ovat kilpailukykyisiä ja kilpailukyky paranee koko ajan, Andersson uskoo.

Hän vakuuttaa, että Nokia-puhelimet pysyvät vielä vahvasti Soneran tuoteportfoliossa mukana.

– On kolme vahvaa puhelinmerkkiä ja Nokia on yksi niistä, SuomiAreena-tapahtumassa vieraileva Andersson selvittää.

Nokian vertailukelpoinen tulos ennen veroja huhti-kesäkuussa oli 243 miljoonaa euroa (ei-IFRS), kun vuodentakaisena ajankohtana yhtiö teki miinusta 377 miljoonaa euroa.

Nokia kertoi osavuosikatsauksessaan myös aikovansa järjestellä uudelleen peruspuhelimia valmistavaa Mobile Phones -yksikköään. Suomessa vähennykset vaikuttavat enimmillään 160 työpaikkaan. Maailmanlaajuisesti vähennykset uhkaavat 440 työntekijää.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.