Sonera ostaa kolmanneksen Digita Oy:stä

Sonera ostaa Yleisradiolta sen tytäryhtiön Digita Oy:n osakekannasta 34 prosenttia. Osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
Digita huolehtii maapäällisissä verkoissaan radio- ja televisio-ohjelmien jakelusta Suomessa ja myy muita yleisradiosignaalien jakeluun liittyviä palveluita.

Sonera ja Yleisradio kertoivat elokuussa 1998 aloittavansa yhteistyöprosessin vuorovaikutteisten tietoverkkopalvelujen kehittämiseksi. Kesäkuussa 1999 yhtiöt kertoivat laajentavansa keskenään käymiensä yhteistyöneuvottelujen aihealueen koskemaan myös liiketoiminnallisia yhteistyömahdollisuuksia.

-

Samassa yhteydessä yhtiöt totesivat, että niiden tulevaisuuden näköalojen kannalta on perusteltua kehittää tietoyhteiskunnan tarpeisiin eri viestintäverkkoihin kuten digitaalitelevisioon, matkaviestintäverkkoihin tai internetiin soveltuvia palvelualustoja.
(STT)
Mitä yhteistyöllä haetaan? Siihen vastaavat Tarja Jokelan jutussa Yleisradion toimitusjohtaja Arne Wessberg sekä johtaja Aimo Eloholma Sonerasta (1:45).

Lue myös:

    Uusimmat