Sonera-kohu eduskunnassa

Eduskunnassa on tänään puitu Sonera-sotkuja pääministerin ilmoituksen pohjalta. Ilmoituksen toi eduskuntaan eroava liikenneministeri Matti Aura, jolle kokoomuksen on määrä valita seuraaja ylihuomenna.

Liikenneministeri Matti Aura on puolustellut Soneran osakeantia samoin perustein kuin aiemminkin. Aura kiisti eduskunnassa päivällä, että Soneran osakkeet olisi myyty liian halvalla. Aura sanoi, että hinta takasi Soneralle hyvän pörssimaineen, ja samalla valtionkin osakepotin arvo kasvoi. Valtio omistaa Sonesrasta edelleen neljä viidesosaa. Aura puolusti Soneran johdon oikeutta hankkia itselleen yhtiön osakkeita, mutta myönsi, että pelisääntöjä ei tehty riittävän selviksi.

Oppositio peräsi hallituksen Sonera-vastuuta

Oppositio arvosteli tänään eduskunnassa käydyssä Sonera-keskustelussa hallitusta kansallisomaisuuden alennusmyynnistä. Vastuun Soneran osakkeen liian alhaisesta myyntihinnasta ja ajankohdan hätäisestä valinnasta kantaa keskustan mielestä koko hallitus pääministeri Paavo Lipposta (sd.) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistöä (kok.) myöten.

Keskustan ryhmäpuhuja Seppo Kääriäinen kaipasi valtiovallalta lain noudattamisen ohella oikeamielisyyttä ja kansalaisten asettamista korostetusti yhdenvertaiseen asemaan. Kääriäisen mielestä pienosakkaiden osuus oli Sonera-myynnissä liian pieni, eikä tiedottaminen koko kansan omaisuuden myynnistä ollut läheskään riittävää.

Kääriäinen piti perusteltuna sitä, että yritysjohto omistaa osakkeita. Hän tuomitsi kuitenkin "rohmuamisen" ja sen hyväksymisen hallitustasolla.

-Todella pahaksi tämän tekee se, että etteivät pääministeri tai esittelevä ministeri olleet oman kertomansa mukaan tietoisia kaikista Soneran johdon osakeoperaatioista, Kääriäinen arveli. Kristillisen liiton näkemyksen mukaan pääopetus Sonera-sotkusta on se, että selkeät valtionyhtiöiden yksityistämiseen liittyvät pelisäännöt olisi pitänyt luoda ajoissa.

-Jo 10 prosentin myynti esimerkiksi eläkerahastoille olisi antanut markkinoilta kohdallaan olevan arvion Soneran osakkeen pörssiarvosta, ryhmänjohtaja Jouko Jääskeläinen (krist.) huomautti. Soneran osakkeen hinnan moittimisen ohella monissa opposition puheenvuoroissa arvosteltiin poliittisesti valittujen valtionyhtiöiden hallintoneuvostoja. Ne eivät ole aina antaneet hyvää kuvaa taloudellisesta asiantuntemuksesta.

Vasemmistoryhmän Esko-Juhani Tennilä vetosi vasemmistopuolueisiin ja keskustaan, jotta valtionyhtiöiden yksityistäminen lopetettaisiin. Yksityistämistien päässä ei hänen mukaansa ole mitään hyvää odotettavissa.

Remonttiryhmän Risto Kuisma piti Soneran osakkeen hinnan määräämistä liian alhaiseksi tyhmänä päätöksenä. Myös hän nimesi vastuullisiksi hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan, pääministerin ja valtiovarainministerin.

Nuorsuomalaisten Jukka Tarkka luonnehti pääjohtaja Pekka Vennamon erottamista kokoomuksen ylireaktioksi poliittiseen hälyyn. Sen sijaan ministeri Matti Auran (kok.) eropäätös edusti Tarkan mukaan meillä harvinaista poliittista ryhdikkyyttä. Omassa ryhmässään istuva Pertti Virtanen kehotti lopettamaan hallintoneuvostot, joilla ei ole päätösvaltaa.

Aura ei asetu ehdolle

Kansanedustaja, liikenneministeri Matti Aura ei pyri enää eduskuntaan. Aura kertoi ilmoittaneensa tänään kokoomuksen piirihallitukselle, että hän ei ole enää ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Runsas viikko sitten Aura ilmoitti pyytävänsä eroa valtioneuvoston jäsenyydestä.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat