Somaliassa tuhoisa lentokoneen maahansyöksy

Eräiden tietojen mukaan Somalian pääkaupungissa Mogadishussa pudonnut kone ammuttiin alas ohjuksella.

Kaikki Somalian pääkaupungissa Mogadishussa maahan syöksyneen lentokoneen 11 matkustajaa ovat kuolleet, Punaisen Ristin edustaja kertoi.

Maahansyöksystä on saatu ristiriitaisia tietoja. Vahvistamattomien tietojen mukaan kone ammuttiin alas ohjuksella. Eräiden tietojen mukaan Afrikan unioni oli vuokrannut koneen Valko-Venäjältä.

Koneessa oli ehkä pioneerijoukkoja. Vahvistamattomien tietojen mukaan kone ammuttiin alas ohjuksella

Kuljetuskone oli aiemmin tuonut ugandalaisia rauhanturvaajia Mogadishuun. Afrikan unioni on luvannut lähettää 1200 rauhanturvaajaa Somaliaan.

Yhteenotot jatkuvat Mogadishussa

Yhteenotot islamistien ja Somalian hallitusta tukevien Etiopian armeijan joukkojen välillä jatkuivat Somalian pääkaupungissa Mogadishussa aamuisesta tulitaukoilmoituksesta huolimatta.

Yli 20 ihmistä ihmistä on kuollut ja 300 haavoittunut taisteluissa, joissa ovat vastakkain toisaalta kapinalliset ja toisaalta hallituksen ja sitä tukevat etiopialaiset joukot.

Mogadishua hallitseva Hawiye-klaani ilmoitti solmineensa tulitauon etiopialaisten joukkojen kanssa. Etiopialaiset eivät ole kuitenkaan vahvistaneet tietoa.

Tulitus jatkui asukkaiden mukaan ainakin lähellä puolustusministeriön rakennusta, jonne etiopialaisjoukot on sijoitettu. Uudet väkivaltaisuudet ovat puhjenneet samaan aikaan, kun hallitus on aloittanut kampanjan aseiden keräämiseksi. Kampanjaa vastustaa erityisesti Hawiye-klaani.

Hallituksen joukot karkottivat islamistijoukot Somaliasta joulukuussa, mutta islamistijoukkojen rippeet ovat jatkaneet taistelua. Kapinallisten riveissä taistelee runsaasti Hawiyen klaanilaisia.

Tuhannet ihmiset ovat paenneet Mogadishusta yhteenottojen tieltä.

Al-Jazeera-tv-kanava ilmoitti, että Somalian hallitus on määrännyt kanavan lopettamaan raportoinnin Somaliasta. Päätöstä ei ole kommentoitu.

YK:n ihmisoikeusasiantuntija sanoi viime kuussa, että lehdistönvapaus on uhattuna Somaliassa, kun kolme toimittajaa oli pidätetty ja toimituksia suljettu väliaikaisesti.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat