Somalian presidentti kehottaa Mogadishun asukkaita aseisiin

Lähes vuoden jatkuneet taistelut hallituksen ja islamistikapinallisten välillä ovat ajaneet lähes miljoona ihmistä evakkoon.

Somalian presidentti on kehottanut maan pääkaupungin Mogadishun asukkaita tarttumaan aseisiin islamistikapinallisia vastaan. Muuten he saattavat presidentin mukaan jäädä ristituleen.

Taistelut Mogadishussa ovat jatkuneet vuoden alusta lähtien islamistikapinallisten ja Etiopian sotilaiden tukemien Somalian hallituksen joukkojen välillä. Kymmeniä ihmisiä on kuollut viime viikkojen aikana.

Yli 170 000 ihmistä on paennut viime viikkoina Mogadishussa käytyjä taisteluja. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan kaupungista on paennut jo aiemmin satojatuhansia ihmisiä.

UNHCR kertoo tyhjentäneensä Mogadishun varastonsa ja lähettäneensä kaupungista paenneille ihmisille apua. Avun toimittaminen perille on kuitenkin ollut vaikeaa. Järjestön edustajan mukaan sotilaat ovat esimerkiksi vaatineet tarkastuspisteillä suuria summia rahaa, jotta kuljetukset olisivat päässeet läpi.

Suuri osa ihmisistä on paennut Mogadishusta länteen, jossa on pulaa tarvikkeista.

Avustusjärjestöjen työskentely alueella on tällä hetkellä erittäin vaikeaa. UNHCR arvioi, että evakkoon on lähtenyt kaikkiaan 850 000 ihmistä.

Tiedotusvälineiden toimintaa maassa on rajoitettu, ja esimerkiksi radioasemia on suljettu.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat