Somalian hallitus: Islamistien alueet hallinnassa

Somalian hallitus kertoo hallitsevansa islamistien alueita. Hallitus on aloittanut aseiden keräämisen Mogadishussa.

Somalian hallitus kertoo hallitsevansa nyt kaikkia islamistien hallussa olleita alueita maan etelä- ja keskiosissa lähes kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden jälkeen. Islamistit pakenivat eilen viimeisistä tukikohdistaan Kismayun satamakaupungin ympäristössä, kun Etiopian tukemat Somalianhallituksen joukot lähestyivät kaupunkia.

Tiedotusministeri Ali Jama sanoi hallituksen pyrkivän varmistamaan, että laki ja järjestys saadaan palautettua maan etelä- ja keskiosiin. Hänen mukaansa myös Kismayu on nyt hallituksen hallinnassa.

Islamistit ovat myöntäneet tappionsa, mutta sanoneet jatkavansa sissisotaa niin Somalian hallituksen joukkoja kuin niiden etiopialaisia liittolaisiakin vastaan.

Somalian hallitus aloitti aseiden keräämisen Mogadishussa

Somalian hallitus on aloittanut aseiden keräämisen siviileiltä maan pääkaupungissa Mogadishussa. Kaupungille on pystytetty keräyspisteitä, joihin asukkaat voivat luovuttaa aseensa.

Somalian pääministerin Ali Mohamed Gedin ilmoituksen mukaan kaupungin asukkailla on torstaihin asti aikaa luopua aseistaan vapaaehtoisesti. Torstain takarajan jälkeen armeijan joukot ryhtyvät puhdistamaan kaupunkia aseista.

Laittomia aseita kuhiseva Mogadishu on yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. YK asetti Somalian aseiden tuontikieltoon jo vuonna 1992.

Islamistit kieltäytyvät hallituksen armahduksesta

Somalian islamistit sanoivat tänään kieltäytyvänsä hallituksen tarjoamasta armahduksesta. Armahdusta on tarjottu islamistitaistelijoille, mutta ulkomaiset taistelijat joutuvat hallituksen mukaan tuomiolle.

- Emme voi hyväksyä armahdustarjousta, sanoi islamistien edustaja Abdirahim Ali Mudey.

- Jos maailma luulee, että olemme kuolleet, heidän on saatava tietää, että olemme elossa. Nousemme tuhkasta, hän vakuutti.

Islamistit pakenivat Etiopian tukemia hallituksen joukkoja viimeisestä turvapaikastaan Kismayusta eilen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat