Somaliaan vaaditaan kansainvälisiä rauhanturvaajia

Somalian presidentti painotti kansainvälisessä Somalia-kokouksessa Keniassa, että maahan tarvitaan pikaisesti rauhanturvaajia, mutta myös taloudellista, aineellista ja teknistä apua.

Kansainvälinen Somalia-kokous vaatii pikaista rahoitusta Somaliaan lähetettävälle kansainväliselle rauhanturvajoukolle. Somalian hallitus on ilmoittanut maassa tarvittavan heti ulkomaisia rauhanturvaajia.

Etiopian pääministeri Meles Zenawi vakuutti al-Jazeera-televisiossa, että etiopialaiset joukot poistuvat Somaliassa kahden viikon kuluessa.

Vahvojen etiopialaisjoukkojen tukemat Somalian hallituksen joukot saivat Somalian alueen haltuunsa taisteluissa islamisteja vastaan vain kaksi viikkoa kestäneiden taistelujen jälkeen.

Nairobissa Keniassa oli koolla ns. Somalian yhteysryhmä, jossa ovat edustettuina YK, Yhdysvallat, EU, Afrikan unioni, Arabiliitto ja Itä-Afrikan maat.

- Ryhmä katsoi olevan tärkeää, ettei synny turvallisuustyhjiötä, sanoi kokousta johtanut Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Jendayi Frazer. -Siksi meistä on kiireellistä saada vakautusjoukkoja Somaliaan.

YK on jo aiemmin esittänyt noin 8000 rauhanturvaajan lähettämistä Somaliaan. Uganda on luvannut osallistua, ja mukaan saattavat tulla myös Ruanda, Tansania, Etelä-Afrikka ja Nigeria.

Kokoukseen osallistunut Somalian presidentti Abdullahi Yusuf pyysi Afrikan maita lähettämään kiireisesti rauhanturvaajia. Somalia tarvitsee presidentin mukaan myös taloudellista, aineellista ja teknistä apua.

Itäisen Afrikan maista Eritrea, Djibouti ja Sudan ovat varoittaneet, että rauhanturvaajien saapuminen saattaa jopa vaikeuttaa Somalian tilannetta. Sen sijaan Kenia, Etiopia ja Uganda ovat olleet hankkeen kannalla.

Tarkkailijat varoittavat, että somalit eivät ehkä hyväksy minkäänlaisia kansainvälisiä joukkoja.

Somaliaan 1993-95 lähetetyt Yhdysvaltojen ja YK:n joukot eivät ole rohkaiseva ennakkotapaus. Molemmat joutuivat lähtemään maasta tappioita kärsittyään.

Al-Qaida-nauha yllyttää Somalian islamisteja itsemurhaiskuihin

Al-Qaidan kakkosjohtajaksi sanottu Aiman al-Zawahri yllyttää Somalian islamisteja itsemurhaiskuihin. Hän kehotti tänään julkaistulla ääninauhalla islamisteja hyökkäämään Etiopian joukkoja vastaan.

- Teidän on oltava väijyksissä, miinoitettava, hyökättävä ja ryhdyttävä marttyyrikuolemien kampanjaan, jotta voitte pyyhkiä heidät pois, al-Zawahri sanoi.

Nauha esitettiin aseellisten islamistiryhmien käyttämällä internetsivulla. Sen aitoudesta ei ole varmuutta.

UM torjuu näkemyksen Somalian-matkalaisten jäämisestä avutta

Ulkoministeriö torjuu arvelun Somalian taistelujen keskellä olevien suomalaisten epätasapuolisesta kohtelusta konsuliavun suhteen.

- Kyllä ulkoministeriö kohtelee kaikkia Suomen kansalaisia tasavertaisesti. Tämä on aivan selvä lähtökohta, ministeriön Itä- ja Länsi-Afrikan yksikön päällikkö Sirpa Mäenpää sanoo.

Somalian-matkalaisten evakuointi ei hänen mukaansa "kerta kaikkiaan" ollut mahdollista liikenneyhteyksien katkettua - kanta, johon EU-maat olivat päätyneet keskinäisessä neuvonpidossaan.

- Meritse se ei ollut mahdollista, koska sellaisia laivoja ei löytynyt ja siellä on merirosvousta. Teitse ei voinut, koska tiet olivat poikki tulvien takia ja väliaikaishallitus sulki maan rajat, Mäenpää sanoi. Lentoliikenne katkesi hallituksen suljettua maan ilmatilan.

Mäenpää muistutti Somalian-matkalaisten menneen maahan, jonne mikään EU-maa Suomi mukaanlukien ei enää suositellut matkustamista.

Somaliassa olevien suomalaisten pääsystä pois maasta ei ollut uutta tietoa ulkoministeriössä tänään. Maan ilmatilan avauduttua pääkaupungista Mogadishusta on lähtenyt ministeriön tietojen mukaan keskiviikon jälkeen kolme matkustajakonetta Djiboutiin ja Dubaihin. Suomalaisten pääsystä lennoille ei ollut tietoa.

Ulkoministeriöllä ei ole myöskään varmaa tietoa Somaliaan jääneiden suomalaisten lukumäärästä ja oleskelupaikasta. Yhteydenpitoa vaikeuttaa puhelinyhteyksien toimimattomuus.

- Nairobin suurlähetystö ei ole tavoittanut suomalaisia eivätkä suomalaiset ole soittaneet heille, Mäenpää sanoi.

Kenian suurlähettiläs Matti Kääriäinen on arvioinut aiemmin, että Somaliassa olisi ehkä noin 50 Suomesta maahan matkustanutta, mutta heitä saattaisi olla enemmänkin.

Nairobin-suurlähetystöön on ollut yhteydessä neljä perhettä, ja muista Somalian-matkalaisista on tihkunut tietoa EU-maiden keskinäisessä yhteydenpidossa. EU-mailla ei ole Somaliassa minkäänlaista diplomaattista edustusta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat