Somalia pyytää apua Afrikan unionilta

Somalian hallitus on pyytänyt Keniaa sulkemaan Somalian vastaisen rajansa ja pidättämään rajan yli yrittävät islamistit.

Somalian pääministeri Ali Mohamed Gedi vetoaa Afrikan unionin joukkojen saamiseksi pikaisesti maahan. Gedin mukaan asiasta käydään parhaillaan neuvotteluja unionin jäsenmaiden kanssa. Joukkoja tarvitaan palauttamaan järjestys Somaliaan, pääministeri sanoo.

Kaksi viikkoa Somaliassa jatkuneet taistelut näyttävät päättyneen islamistijoukkojen tappioon. Islamistit olivat pakenemassa Etelä-Somaliassa sijaitsevasta Kismayun satamakaupungista, joka oli viimeinen heidän hallussaan ollut merkittävä kaupunki.

Kismayusta islamistit pakenivat kohti Keniaa. Somalian hallitus pyysi Keniaa sulkemaan rajan ja estämään islamistien pääsyn maahan.

Islamistit jättivät asemansa myös Kismayun pohjoispuolella sijaitsevassa Jilibissä, kun Etiopian ja Somalian hallituksen joukot tulittivat heitä raketein ja kranaatein.

Reutersin haastatteleman Jilibin asukkaan mukaan taistelu päättyi iltakymmeneltä, ja sen jälkeen islamistit katosivat. Somalian kolmanneksi suurin kaupunki Kismayu oli viimeinen islamistitaistelijoiden hallussa oleva merkittävä alue.

Antautujille tarjotaan armahdusta

Somalian hallituksen ja Etiopian joukot karkottivat islamistitaistelijat jo viime torstaina pääkaupungista Mogadishusta. Tätä ennen islamistit olivat pitäneet Mogadishua hallussaan puoli vuotta.

Somalian pääministeri Gedi tarjosi Mogadishussa pitämässään tiedotustilaisuudessa aseensa luovuttaville islamistitaistelijoille armahdusta sanoen, että "kansainväliset terroristit" olivat johtaneet heitä harhaan.

Pääministeri kertoi lisäksi, että aseita kuhisevan Mogadishun asukkailla on kolme päivää aikaa luovuttaa aseensa tai ne viedään väkisin. Aika alkaa huomisesta.

Islamistijoukot kärsivät asiantuntijoiden mukaan tappion yllättävän nopeasti ja selvästi. Vielä kaksi viikkoa sitten islamistit näyttivät olevan kukistamassa Somalian väliaikaisen hallituksen, jonka valta rajoittui käytännössä Baidoan kaupunkiin.

Tilanteen käänsi Etiopian puuttuminen sotatapahtumiin. Etiopia on Afrikan sarven suurin sotilasmahti, jonka ilmavoimat ja tykistö olivat ratkaisevassa osassa Somalian taisteluissa. Diplomaattilähteiden mukaan Yhdysvallat oli antanut hiljaisen siunauksensa etiopialaisten joukkojen lähettämiselle Somaliaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat