Somalia listattu vähemmistöjen kannalta vaarallisimmaksi maaksi

Somalia nousi listalla Irakin ja Sudanin ohitse. Vähemmistökansoihin kohdistuvat uhkat ovat pahentuneet myös Sri Lankassa.

Somalia on noussut ohi Irakin vähemmistöjen kannalta maailman vaarallisimmaksi maaksi. Näin arvioi kansainvälinen vähemmistökansojen oikeuksia puolustava Minority Rights Group International -järjestö (MRG) vuotuisessa selvityksessään.

Somalian kriisiytymisen syynä on klaaniperäisten väkivaltaisuuksien puhkeaminen uudelleen, MRG:n johtaja Mark Latimer sanoi Lontoossa. Hänen mukaansa väkivalta uhkaa eritoten vanhaa järjestelmää kannattaneita heimoja.

Kolmanneksi pahimmaksi maaksi vähemmistöjen kannalta MRG nimesi Sudanin, jossa Darfurin maakuntaa repii verinen selkkaus.

Vähemmistökansoihin kohdistuvat uhkat ovat vuoden kuluessa pahentuneet suhteellisesti ottaen jyrkästi Sri Lankassa, missä tamilivähemmistö on ahtaalla kapinallisten ja hallituksen joukkojen sotiessa. Turkissa MRG näkee kurdien ja romanien turvallisuuden heikentyneen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat