Solanan linjaus Nato-yhteistyöstä arveluttaa

Eräissä EU-maissa suhtaudutaan varauksella Javier Solanan esityksiin tiiviistä Nato-yhteistyöstä, kun unioni kehittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Naton pelätään vaikuttavan liikaa päätöksentekoon esimerkiksi EU:n johtamissa kriisinhallinnan operaatioissa.

Javier Solana


Yhteistyö läntisen puolustusliiton Naton kanssa nousee esille, kun EU:n puolustusministerit pohtivat kriisinhallinnan yksityiskohtia maanantaina epävirallisessa kokouksessaan Sintrassa Portugalissa. Suomea kokouksessa edustaa puolustusministeri Jan-Erik Enestam.

Huoli on noussut EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavan Javier Solanan alustavista taustapapereista, joissa mm. esitetään Naton pääsihteerille George Robertsonille oikeutta osallistua puolustuspolitiikkaa käsitteleviin EU:n ministeri- ja huippukokouksiin. Samoin Naton edustajat saisivat osallistua keskusteluihin EU:n sotilaskomiteassa ja puolustusasioihin liittyvissä kokouksissa.

Ehdotukset ovat herättäneet epäilyjä mm. Ranskassa ja Suomen kaltaisissa liittoutumattomissa maissa. European Voice -lehden mukaan Ranska haluaisi pitää Naton sivummalla tässä vaiheessa kun yhteistä puolustuspolitiikkaa vasta kehitetään. Ranska rajoittaisi yhteydenpidon pääsihteeritasolle.

Jäsenmaita on pyydetty kokouksessa mm. esittämään, kuinka suurella panoksella ne ovat valmiit osallistumaan EU:n sotilaskapasiteetin rakentamiseen. Kutsukirjeessään puolustusministereille Portugalin ministeri Julio Castro Caldas muistuttaa asian olevan arka, koska se vaikuttaa kansallisiin puolustusbudjetteihin ja yleiseen mielipiteeseen.

-Siksi asia olisi selitettävä sopivalla tavalla julkisuuteen, jotta kritiikki tulevaisuudessa vältetään, Castro Caldas kirjoitti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat