Solana: Nato ja Venäjä sopimukseen ensi vuoteen mennessä

Nato ja Venäjä allekirjoittavat keskinäisiä suhteitaan koskevan sopimuksen ensi vuoden alkuun mennessä, sanoi järjestön pääsihteeri Javier Solana tänään julkaistussa haastattelussa.

Solanan mukaan kyseessä on joko "sopimus tai peruskirja" ja se allekirjoitetaan mahdollisesti jo tämän vuoden puolella, mutta kuitenkin ensi vuoden alkuun mennessä.

Solana kertoi uutistoimisto Interfaxille, että asiakirja on kolmiosainen. Ensimmäinen osa on yhteinen julistus, toisessa hahmotellaan Naton ja Venäjän välinen neuvottelumekanismi ja kolmannessa yhteistyömekanismi.

Solana vakuutti pyrkivänsä "kunnolliseen sopimukseen, joka tyydyttää sekä Natoa että Venäjää". Venäjän ja Naton suhteita ovat viime aikoina häirinneet Naton suunnitelmat laajentumisesta itään.

Venäjä vastustaa entisen itäryhmän maiden liittymistä lännen sotilasliittoon. Se vaatii, että Naton on allekirjoitettava sopimus suhteistaan Venäjään ennen laajentumista.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat