Sokerijuurikaskaan ei siedä liikaa sadetta

Noin kymmenen prosenttia kylvetystä sokerijuurikkaasta tuhoutuu huonojen sääolojen vuoksi. Osa sadosta on hyvää ja osa heikohkoa. Sokerijuurikkaan kylvöpinta-ala on noin 34000 hehtaaria.

Sucros Oy:n Salon tehtaan konsulentti Antero Sorrola kertoi tänään, että sokerijuurikas kestää poutaa ja tarvitsee poutaa ja lämpöä jonkin verran. Tällä satokaudella on satanut jo niin paljon, että se riittäisi juurikkaan koko kauden sademääräksi. Viime viikonvaihteessa esimerkiksi Salon seudulla satoi 44 milliä. -Kasvustot alkavat kellastua. Juuristo tuhoutuu, sillä maa on hapeton. Kasvi ei pysty enää ottamaan maasta ravinteita. Jatko tietää heikkoa kasvin kilomäärille ja sokerin kehitykselle, Sorrola sanoi.

Jos taivas syöksee lisää vettä myös kuukauden kuluttua alkavasta korjuukaudesta tulee huono. Kasvi lykkää pintajuurta, eikä se kasva syvälle maahan kuten pitäisi. Korjuu on vaikeaa, kun pellot eivät kanna koneita. Vanhalla merenpohjan maalla sokerijuurikkaan kasvutilanne on hyvä. Jäykillä mailla kasvu on pysähtynyt, eikä saada lainkaan satoa. Pelloilla näkyy paikoin vain vakomaisia ojia.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat