Soinista vaalien äänikuningas

Perussuomalaisten Timo Soini on noussut EU-vaalien äänikuninkaaksi. Soini sai vaaleissa yli 130 000 ääntä eli lähes kahdeksan prosenttia annetuista äänistä.

Soini sanoi Isossa Pajassa ryhtyvänsä ensi töinään selvittämään, keiden kanssa hän EU-parlamentissa liittoutuu.

- Tärkeintä on, että EU:sta aletaan 14 jäsenvuoden jälkeen puhumaan totta, mitä se meidän demokratialle tarkoittaa, hän julisti.

Soini uskoi onnistuneensa viemään ääniä keskustan ja vasemmiston lisäksi myös kokoomukselta.

- Kyllä sielläkin on ihmisiä, joille ei tämä uskomaton ruusuntuoksuinen hehkutus mene läpi, Soini naureskeli kokoomuksen yltiöpositiiviseen kampanjointiin viitaten.

Soini myönsi joutuneensa käymään ehdokkuutensa kanssa melkoisen jaakobinpainin.

- Se on kova homma, kun mies muuttaa mieltään, hän tunnusti.

Hän ei myönnä jättävänsä puoluettaan tuuliajolle lähtiessään Brysseliin.

- En minä jätä puoluetta, minä johdan puoluetta. Jorma Ollilallakin oli vuodessa yli 200 matkapäivää, hän muistutti.

Jäätteenmäki ja Repo kannoilla

Toiseksi suurimman äänisaaliin sai keskustan Anneli Jäätteenmäki. Häntä äänesti noin 80 000 suomalaista. Kolmantena listalla on SDP:n Mitro Repo, jonka äänisaalis nousi lähes 72 000:een.

(MTV3)

Katso Vesa Kallionpään raportti (Kymmenen uutiset 7.6.2009)

Kaikki EU-vaaliuutiset

Lue myös:

    Uusimmat