Soininvaara: Lääkärit rahastavat lääkäripulalla

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran mielestä lääkärit rahastavat lääkäripulalla. Lääkärikoulutuksen paikkoja ollaankin lisäämässä.

Peruspalveluministeri Soininvaara (vihr.) sanoi tänään Ylen radiouutisten haastattelussa, että tämä rahastus saadaan loppumaan vain lisäämällä lääkärien koulutuspaikkoja. Lääkäriliitto on ollut koulutuspaikkojen lisäämistä vastaan. Soininvaara toi selvästi esille, että Lääkäriliitto ei asiasta päätä.

Koulutuspaikkojen määrä aiotaan Soininvaaran mukaan lisätä 600:aan. Viime vuosikymmellä aloituspaikkoja vähennettiin lähes 200:lla. -1990-luvun alun virhearviota maksetaan pitkään, hän kommentoi.

Eri puolilla maata julkisessa terveydenhuollossa on huutava pula lääkäreistä. Lääkärien määrän vajeen arvioidaan olevan 1 600. Paljon lääkäreitä on siirtynyt yksityiselle puolelle.

Terveyskeskuksissa työskentelee runsaasti keikkatyötä tekeviä lääkäreitä. Soininvaaran mielestä kuntatyönantaja voisi kieltäytyä maksamasta ylihintaa keikkatyöstä. Hän arvosteli myös kipakasti sitä, että lääkärit jättävät virkansa ja ryhtyvät sitten yhtiöidensä kautta samaan työhön. -Tämä ei voi olla tervettä, hän puuskahti.

Viime vuonna lääketieteen opinnot aloitti 550 nuorta. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suoritti noin 370 opiskelijaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat