Soininvaara: Kopteritoiminta valtion kontolle

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran mielestä valtion ja kuntien tulisi maksaa lääkärihelikopteritoiminnasta aiheutuvat kulut.

Tällä hetkellä Medi-Helin kopterit lentävät pääasiassa lahjoitusten turvin. Osmo Soininvaaran mielestä valtion olisi otettava kopteri siipiensä suojaan.

-Tämä on julkiseen terveydenhuoltoon liittyvä seikka ja pitäis kyllä samalla tavalla rahoittaa kuin julkinen terveydenhuolto rahoitetaan, sanoo Soininvaara.

Sisäministeriön helikopterityöryhmä esitti jo kaksi vuotta sitten koptereita julkisen vallan vastuulle.
Kahdeksan lääkintä- ja pelastuskopterin hanke kaatui kuitenkin 65 miljoonan markan vuosikuluihin.

-On pohdittu tietysti sitä, mikä on kuntien vastuu kun he pyörilläkin kulkevista ambulansseista ovat vastuussa, että mikä on kuntien vastuu tästä toiminnasta, Soininvaara jatkaa.

Soininvaaran mielestä helikopteritoiminta voitaisiin siirtää valtion budjettirahojen piiriin jo ensi vuonna.
-Sitten jos sitä toimintaa aletaan laajentaa uusille paikkakunnille, niin se ei tapahdu tämän vuoden aikana vaan seuraavina vuosina ja kuuluu seuraavien vuosien budjettiin, sanoo Soininvaara.

Rahaa tarvitaan

Pahimmillaan kopterit pysyvät taivaalla pari kuukautta.
Peruspalveluministeri uskoo koptereiden pysyvän taivaalla pidempäänkin.

-Ensinnäkin he ovat saaneet kerättyä sitä rahaa paljon ja se pitää kyllä käyttää siihen toimintaan, mihin se on kerätty. Ei sitä voi jättää käyttämättä ja enpä usko että he rahankeräystä lopettavat, vaikka joutuvat yhtiötä vaihtamaan, sanoo Soininvaara.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat