Soini Ylelle: Perusteluja USA:n pakotepäätöksestä kaivataan

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) toivoo perusteluja Yhdysvaltain eiliseen pakotepäätökseen.

Soini sanoo Ylen haastattelussa, että maa asettaa itsenäisesti listansa ja oman lainsäädäntönsä mukaisesti, mihin Suomella ei ole sanomista. Hän on kuitenkin kiinnostunut, miksi tämä pakotelistaus on tehty ja mitä vaikutuksia sillä on.

 Uudella pakotelistalla on kaksi Suomen kansalaista ja neljä yritystä.   
Soinin mukaan EU:n ei tarvitse seurata Yhdysvaltoja uusien pakotteiden asettamisessa. Hän pitää nykyisiä pakotteita riittävinä.   

Lue myös:

    Uusimmat