Soini Ylelle: Immosen kirjoittelu ek-ryhmän käsiin – mutta ei vielä

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan puolueen eduskuntaryhmä käsittelee kansanedustaja Olli Immosen Facebook-kirjoittelua puoluekokouksen jälkeen. Se pidetään elokuun toisena viikonloppuna.

Soini kertoo Ylen haastattelussa, että eduskuntaryhmä pitää oman kokouksensa viimeistään syyskuun alussa.

Immonen julkaisi monikulttuurisuutta vastustavan kirjoituksen Facebook-sivuillaan viikko sitten.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi Ylelle Immosen tapausta sanomalla, etteivät tämän kirjoitukset monikulttuurisuudesta vaikuta hallitusyhteistyöhön.  

Sipilä kertoi keskustelleensa Soinin kanssa tapauksesta, ja puoluejohtajat ovat samaa mieltä asiasta.  

– Ei tässä ole ristiriitoja hallituksen sisällä.  
Sipilä toisti, ettei hyväksy Immosen kirjoituksen sisältöä.  

Sipilän mukaan Immosen toiminta on perussuomalaisten sisäinen asia.  

– Minulla on täysi luottamus siihen, että Soini ja perussuomalaiset hoitavat itse tämän asian niin kuin ovat kertoneet, Sipilä sanoi Ylen mukaan.  

Lue myös:

    Uusimmat