Soini toivoo naisia perussuomalaisten johtoon

Perussuomalaisten johtokaartiin noussee naisia viikonloppuna Tampereella järjestettävässä puoluekokouksessa. Puheenjohtajana odotetusti ilman vastaehdokkaita jatkava Timo Soini antoi puolueväelle vahvan vihjeen sanomalla, että hän odottaa erityisesti naisten hakevan puolueen johtopaikoille.

– Varapuheenjohtajuus on vaikutuspaikka nyt ja tulevaisuudessa. Siinä on väylä politiikan huipulle, Soini neuvoi puolueen nettisivustolla keskiviikkoiltana julkaistussa kirjoituksessaan.

Soinin toiveen taustalla on keväällä noussut kohu naisten asemasta puolueessa. Muutama puolueen entinen ja nykyinen aktiivi arvosteli naisten kohtelua alentavaksi ja rajoittavaksi. Puolueen johto kiisti tuolloin jyrkästi väitteet.

Koko varapuheenjohtajisto meneekin kerralla uusiksi, kun sekä Pentti Oinonen, Auli Kangasmäki että Vesa-Matti Saarakkala luopuvat tehtävistään. Naisehdokkaita on ennakkoon ilmoittautunut kaksi: tuore lappilainen kansanedustaja Hanna Mäntylä ja kansanedustaja Pentti Kettusen avustajana toimiva kajaanilaisvaltuutettu Jaana Sankilampi. Miehistä kisaan ovat ilmoittautuneet kansanedustajat Kaj Turunen, Juho Eerola ja Juha Väätäinen sekä kaustislainen kunnanvaltuutettu Marko Kulpakko.

Puoluesihteeri Ossi Sandvikille tuskin ilmaantuu haastajaa, sillä Soini on sanonut haluavansa, että Sandvik jatkaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat