Soini toivoo Halmeen hoitavan itsensä kuntoon

Soinin mielestä tapaus Halme alkaa olla inhimillinen murhenäytelmä. Halme on sairauslomalla eduskunnasta, mutta hänen kerrotaan juhlineen rankasti eri paikkakunnilla.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toivoo, että kansanedustaja Tony Halme ryhdistäytyisi.

- Jokainen, jolla on sydän ja tunto, näkee, että tämä alkaa olla inhimillinen murhenäytelmä. Toivon, että se päättyy hyvin, Soini sanoi TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa.

Halme on edelleen sairauslomalla eduskunnasta, mutta tiedotusvälineistä on voinut lukea hänen rankoista juhlinnoistaan eri paikkakunnilla. Pari viikkoa sitten julkisuuteen tuli myös tieto, että poliisi tutkii, lähtikö Halme laitilalaisesta hotellista auton rattiin humalassa.

Soini ei voinut kommentoida yksityiskohtaisemmin Halmeen tämänhetkistä tilaa, mutta totesi vain, että "kyllä sairaustila on olemassa".

- Tonyn pitää saada itsensä kaikenpuoleisesti kuntoon. Toivon, että hän malttaa tehdä sen ja toivon myös, että ihmiset ja media antaa hänelle mahdollisuuden tehdä sen. Tilanne ei nyt kaikin puolin tietysti ole mitenkään erikoisen hyvä, Soini myönsi.

Soinin mielestä Halmeella on "kasvun ja parantamisen" paikka. Hän kertoi sanoneensa tämän kasvokkain Halmeelle useaankin kertaan.

"Inhimillinen tragedia"

Soini toisti haastattelussa moneen kertaan, että Halmeen tapauksessa kysymys on inhimillisestä ja henkilökohtaisesta tragediasta. Hän totesi, että on hyvä, jos lääketiede pystyy häntä auttamaan, mutta Halmeen kurssin voi muuttaa vain kaksi asiaa: Tony itse ja "yläkerran isäntä".

Soini ei ottanut kantaa siihen, onko Halme tulossa perussuomalaisten ehdokkaaksi myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

-Täytyy katsoa, miten hänen tragediansa kehittyy, onko hän itse halukas ja mikä on hänen tilanteensa. Siihen palataan, aikaa on vielä vuosi.

Kohunyrkkeilijänä tunnettu "Viikinki-Halme" oli viime eduskuntavaalien suuria yllättäjiä. Hän keräsi Helsingissä yli 16 000 ääntä ja toi vaalikamppailussa perussuomalaisille kosolti julkisuutta. Puolueen kansanedustajamäärä nousikin kerralla yhdestä kolmeen.

Vastoinkäymiset alkoivat kuitenkin jo vaaleja seuranneena kesänä. Kotona tapahtunut ammuskelu tuotti kansanedustajalle ehdollisen vankeustuomion.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat