Mainos

Soini: Syyriasta voi tulla nuorille uusi Vietnam

0:44

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan Syyriasta voi piirtyä nuorille ikäluokille ikuisia kuvia, kuten hänelle itselleen on jäänyt Vietnamin sodasta. 

Soini kertoo, että Aleppon tapahtumat ovat tuoneet hänelle itselleen mieleen symbolisen kuvan Vietnamin sodasta napalmin polttaneesta alastomasta pikkutytöstä.  

– Syyriasta voi muodostua Suomen nuorille ikäluokille ja miksei vanhemmillekin sellaisia ikuisia kuvia, joita esimerkiksi Vietnamin sodasta on jäänyt omaan lapsuuteen, kun tämä yksi tyttö juoksi ilman vaatteita sieltä vastaan, Soini sanoo. 

Soini kertoo saaneensa paljon palautetta nuorilta Syyrian lohduttomasta tilanteesta.

– Tässä nähdään, miten tärkeitä asioita ihmisoikeudet ovat. Asioita ei pitäisi väkivallalla ratkaista vaan neuvottelemalla.

1:57

Venäjä on luvannut Aleppoon huomenna kahdeksan tunnin mittaisen tulitauon. Soinin mukaan avustuskuljetuksia ei saada nopealla aikataululla liikkeelle.

Hän ehdottaa, että avustussaattueita voisi lähteä useammista maista samanaikaisesti.

– Se voisi ehkä paitsi auttaa niin osaltaan luoda painetta, että näiden kimppuun ei käydä, Soini sanoo. 

– Onhan se aivan kamalaa, että Suomen Punaisen Ristin apu ei pääse perille. Siellä on sata tuhatta lasta.

Suomen viesti huomenna alkavaan EU:n huippukokoukseen on, että sotatoimet Syyriassa tulee lopettaa välittömästi.

Suomi pitää tärkeänä, että epäillyt sotarikokset tutkitaan ja syylliset saatetaan oikeudelliseen vastuuseen. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.