Soini suivaantui vasemmiston kritiikistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suivaantui vasemmiston kritiikistä. Kritiikin kärki kohdistui Soinin eiliseen ilmoitukseen lähteä kesken pois europarlamentista, jos hänet valitaan eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen kritisoi Soinin suunnitelmia. Vasemmistoliiton kritiikkiin yhtyi myös SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen. Hän piti Soinin suunnitelmia ihmisten aliarvioimisena.

Soini ei sulata näitä syytöksiä, vaan kokee olevansa vain rehellinen äänestäjiään kohtaan.

- Vasemmisto on hermostunut ja vasemmistoliitto pelkää oman EU-paikkansa menettämistä, Soini kommentoi.

Soinia ärsyttää se, että vasemmistoliitto käy häneen kimppuun.

- Minä koen tekeväni kansanvallalle palveluksen. Näihin näytti tulevan kova mielenkiinto näihin vaaleihin minun ehdokkaaksi asettumisen kautta.

Soinia kismittää myös vasemmistoliiton puoluesihteerin Sirpa Puhakan arvio, että europarlamenttiehdokkuuden taustalla olisi Jussi Halla-ahon (ps.) nostattaman kohun peittely.

- Tämä Puhakan arvio, että minä teen tällaista jonkun Halla-ahon takia, on täysin ala-arvoinen. Harvinaisen alamittaista puhetta puoluesihteerin tasoiselta henkilöltä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat