Soini puolustelee Israel-puheitaan

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Timo Soini sanoo ymmärtävänsä Israel-puheistaan saamaansa arvostelua.

- Se on demokratiassa aivan oikein, että poliitikkoja saa arvostella, mutta myös kannustusta on tullut todella paljon, Soini sanoo.

Soini sanoi lauantaina Helsingin Sanomissa ymmärtävänsä Israelin toimintaa ja hyväksyvänsä Israelin sotatoimet tiettyyn rajaan saakka. 

Soini kommentoi MTV Uutisille, että Gazan aluetta hallitsevan Hamas-järjestön rooli unohtuu monelta. 

- Olen sitä mieltä että Israelilla on olemassaolon oikeutus, oikeus elää rauhassa. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi. Se peruskirjassaan vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen. Kun vastapuolella on tällainen tavoite, niin mielestäni sitä on mahdotonta hyväksyä.

Soinin mukaan kyse on monimutkaisesta asiasta.

- Tottakai minäkin kärsin ihmisuhreista ja lapsi- ja naisuhreista ja kaikista. Mutta tämä on hieman monimutkaisempi kysymys ja sillä on pidemmät juuret kuin nyt kärjistetyssä some-ajassa annetaan ymmärtää.

Ulkoasianvaliokunnan jäsenen, keskustan Aila Paloniemen mukaan Soinin käsitys poikkeaa Suomen virallisesta linjasta.

- Meidän ulkopolitiikkamme on lähtenyt siitä, että me korostamme voimakkaasti kansainvälisen oikeuden merkitystä tässä. Olisin olettanut että valiokunnan puheenjohtaja olisi korostanut sitä myös johdonmukaisesti. Sitä paitsi henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että nämä YK:n kouluihin kohdistetut hyökkäykset asiantuntijoiden mielestä hipovat sotarikoksia. 

Lue myös:

    Uusimmat