Soini: Presidenttiehdokkuuteni on todennäköinen

Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini pitää omaa presidenttiehdokkuuttaan todennäköisenä.

Soini kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan presidenttipelin kiihtyvän pikku hiljaa, ja jokaisen puolueen on oltava siinä mukana. Pellit lyödään auki ensi keväänä eduskuntavaalien jälkeen, kun hallitus on muodostettu, Soini sanoo.

Soini oli ehdokkaana myös edellisissä presidentinvaaleissa vuonna 2006. Hän sai 3,4 prosenttia äänistä.

Soini arvioi blogissaan myös muiden puolueiden presidentinvaalitilannetta. Hänestä Lasse Lehtisen saaminen SDP:n keskustelun avaajaksi "on vaatinut pari paremman puoleista lounasta; jälki näkyy jo".

Keskusta on puolestaan hänen mukaansa hiljaa ja toivoo, että joku muu saa asiassa suunsa auki ennen Paavo Väyrystä.

- Kokoomuksen ehdokas on joko Sauli Niinistö tai Jyrki Katainen. Alexander Stubb haluaa EU:n presidentiksi tai komissaariksi. Hänelle olisi kauhistus olla avaamassa maatalousnäyttelyitä ja kohdata lehmä livenä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat