Soini perussuomalaisten kannatuslaskusta: "Tilanne on huono"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nousi keväisen eduskuntavaalisuosion myötä ulkoministerin asemaan. Kuudessa kuukaudessa Suomen tilanne on ehtinyt muuttua paljon – miltä tämä Soinista tuntuu?

Hallituspaikasta Soini ei ole luopumassa, vaikka keväisestä vaalisuosiosta on tultu pitkä matka ja gallupeissa perussuomalaisten kannatus on ollut jo jonkin aikaa laskusuuntaista.

– Kun saa vaaleissa kannatusta voimakkaasti, kyllä silloin täytyy ottaa härkää sarvista ja mennä hallitukseen, Timo Soini kertoo MTV uutisten haastattelussa.

– Poliittisesti olen elänyt aika vaikean taipaleen tänne, että kyllä tämän kestää. Tätähän on haluttu, että päästään vaikuttamaan asioihin eikä pelkästään kyselemään.

Soini myöntää, että kulunut puolivuotinen ei ole ollut helppo.

– Tilanne on muuttunut erittäin paljon pahemmaksi esimerkiksi turvapaikka-asioiden suhteen, jota ei olisi voinut ennakoida. Mutta siinä maailmassa eletään, jossa ollaan, ei sitä auta valittaa.

– Meillä tilanne on huono, gallupkannatus on laskenut, mutta vaaleihin on vielä aikaa.

Ulkoministerin paikka oli ja on ollut Soinille mieluisa tehtävä, vaikka muutoin kulunut vuosi onkin ollut haastava.

– Olen viihtynyt ulkoministerin työssä oikein hyvin. Osaan tämän ja minulla on hyvä pohja esimerkiksi (ulkoasian)valiokunnan puheenjohtajana. Mutta vaativaa tämä on, se on totta – työ tulee vapaa-ajallekin. Näissä hommissa on ikävä sivutuote, että näkee ja kuulee paljon asioita, jotka ovat salaiseksi luokiteltavia, ja ne pyörivät joskus päässä.

Suurimmat haasteet arkisissa asioissa

Toukokuun lopussa nimitetyn Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tärkeimmät tehtävät kauden alussa olivat Soinin mukaan Suomen talouden kuntoon saattaminen, maan velkaantumisen taittaminen sekä koulutuksen, töiden ja sairaanhoidon turvaaminen.

– Nämä ovat hyvin arkisia asioita. Silloin, kun ne onnistuvat, ihmiset eivät kiinnitä niihin huomiota. Mutta kun tulee vaikeuksia, huomataan, että tämmöinenkin asia kuin talous ja politiikka ovat olemassa.

Suurimmaksi haasteeksi kuluneen vuoden aikana Soini nostaakin työllisyyden.

– Aikalailla iso haaste on myös se, että meillä vastakkainasettelu kärjistyy yhteiskunnassa ja se menee huonompaan suuntaan.

Jouluksi ulkoministerillä on yksinkertainen, mutta klassinen toive.

– Rauha, Soini toteaa yksiselitteisesti.

Lue myös:

    Uusimmat