Soini: Olen eurooppalaisen yhteistyön kannattaja

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) sanoo, että Krimin liittäminen Venäjään yllätti jossain määrin kaikki.

Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Soini sanoi, että Venäjän intressit Ukrainan ja Krimin osalta tiedettiin. Siltä yllätyksenä tuli, että Venäjä todella toteutti Krimin liittämisen.

- Se on normaalia kansainvälisessä politiikassa, että kun intressit ovat vastakkaisia, niin kielenkäyttö on kovaa. Sitten, että suoranainen voimapolitiikka teki tällaisen paluun, niin kyllä se yksi vaihtoehto oli, mutta sitä pidettiin epätodennäköisenä, Soini sanoi.

Huomenta Suomen juontaja Tapio Nurminen tivasi Soinilta, onko tämä edelleen sitä mieltä, että Suomen olisi parempi olla Euroopan unionin ulkopuolella.

- EU on ollut enemmän ongelma kuin ratkaisu varsinkin taloudellisessa mielessä. Eurooppalaisen yhteistyön kannattaja minä olen aina ollut ja sitä olen jatkossakin, mutta eurooppalainen turvallisuusrakenne rakentuu suurelta osin nato-jäsenyyden varaan, eihän eu:lla mitään joukkoja ole, kuului vastaus.

Soinin mukaan olisi tärkeätä, että EU:lla olisi yhteinen ulko- ja turvallisuupolitiikka. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan etene kovinkaan hyvin, koska etenkin isot maat vastustavat sitä, Soini arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat