Soini moittii Vanhasen kantaa perustuslakiäänestykseen

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini arvostelee pääministeri Matti Vanhasen kantaa kansanäänestykseen EU:n perustuslaista.

Perussuomalaiset

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi tänään, ettei unionin perusluonne muutu sillä tavalla, että Suomessa tarvittaisiin kansanäänestys EU:n perustuslaista. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on toista mieltä.

-Unionista tulee oikeushenkilö, sille tulee ulkoministeri ja presidentti, vallanjako muuttuu pienille maille epäedulliseen suuntaan ja EU:lle perustetaan syyttäjänvirasto. Jos nämä eivät ole suuria muutoksia, niin mitkä sitten, Timo Soini sanoi.

Osa Järvenpäähän kokoontuneista puolueaktiiveista olisi halunnut neuvoston ottavan kantaa EU:sta eroamisen puolesta, mutta kannanotto haudattiin ja päätettiin odottaa puolueiden neuvotteluja kansanäänestyksen järjestämisestä. Aloitte neuvotteluihin on tullut pääministeriltä.

-Nyt tulee mieleen, että mitä ihmettä me oikein menemme neuvottelemaan, Soini kummasteli pääministerin ilmoituksen jälkeen.

Puolue hyväksyi kunnallisvaalijulistuksen

Järvenpäässä kokoontunut puolueneuvosto hyväksyi kunnallisvaalijulistuksen. Ohjelmassa vaaditaan mm. kunnanjohtajien valitsemista suoralla vaalilla.

Puolueen kaikki kolme kansanedustajaa ovat ehdolla kuntavaaleissa. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan kansanedustaja Tony Halmeen eilinen ilmoitus ehdokkuudesta poiki jo tänään uusia nimiä puolueen listoille Helsinkiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat