Soini ja Rinne samoilla verolinjoilla – paitsi autoverotuksessa

Sekä perussuomalaiset että Sdp kiristäisivät suurituloisten verotusta. Arvonlisäveroa ei lähtisi kiristämään kumpikaan, autoverotuksesta puolueet ovat sen sijaan täysin eri linjoilla.

Sdp korottaisi yli 70 000 vuodessa ansaitsevien verotusta. Perussuomalaiset lupaisi puolestaan tonnin verottomana, joka korvattaisiin suurituloisten verotusta nostamalla. 

– Meidän veropolitiikka lähtee siitä, että pieni- ja keskituloisten verotusta kannattaa keventää, koska se menee suoraan kulutukseen. Ja se on oikeudenmukaista, Rinne toteaa.

– Toisaalta jostain ne verot täytyy sitten kerätä, ettei palveluista tarvitse leikata.

Rinteen mukaan nostamalla prosentin yli 70 000 euron vuosituloista tarkoittaisi verotettavalle muutaman kympin lisämaksuja. Valtiolle tästä tulisi noin 80 miljoonaa tuloja.

– Se on oikeudenmukaisuuskysymys. Perussuomalaiset on sitä mieltä, että verot pitää asettaa maksukyvyn mukaan, Soini puolestaan toteaa suurituloisten verotuksen kiristämistä.

Soini nostaa esille pienituloiset suomalaiset, joita on noin miljoona: omaishoitajia, kodinhoidontuella olevia, takuueläkeläisiä, pieneläkeläisiä ja työttömiä.

– Se porukka, heillä menee kaikki kulutukseen. Jos heitä verotetaan ankarammin, niin käytännössä heille muodostuu 24 prosentin verokanta, koska kaikki nyhdetään arvonlisäverolla pois. Ei se paljon auta, jos sä et valtionveroa maksa, jos tulee kiinteistövero, arvonlisävero ja kunnallisvero, Soini listaa.

"Köyhä maksaa kengistä saman verran veroa kuin Wahlroos"

Arvonlisäveron nostamista kumpikaan puolue ei suoraan kannata.

– Kyllä se hankala on tässä tilanteessa, kun kulutuskysyntä on muutenkin pientä, Soini toteaa.

– Kun köyhä maksaa kengistään saman verran arvonlisäveroa kuin Nalle Wahlroos, niin se suistaa. Mieluummin ei.

– Mielestäni on muita verokohtia, mistä rahaa pitää hakea, mutta ei tästä, Rinne puolestaan toteaa.

Rinne toteaa kuitenkin, ettei sulkisi tässä vaiheessa verotuksen osalta mitään pois. Hänen mukaansa tarvitaan iso verotuksen arviointi ja verouudistus sen pohjalta.

– Mutta se pitää todella harkita pitkässä juoksussa. Yritin viime elokuussa tehdä vähennyksiin muutoksia. Ja totesin, että kun yhtä vähennystä esittää muutettavaksi, se tarkoittaa sitä että se vaikuttaa sinne ja tänne ja tuonne. Sen takia niitä ei voi tuosta noin vaan heitellä.

– Se että veroja nyt nostetaan, ei ole mikään itsetarkoitus. Vaan se että me saadaan vientivetoinen kasvu ja ihmisille töitä, Soini toteaa.

– Tästä me ollaan samaa mieltä, Rinne säestää.

Autoveron poistamista perussuomalaiset esittää kerta heitolla. Autokaupassa nähdyn reaktion perusteella Soinin ehdotukseen ei kuitenkaan uskota. Soini vakuuttaa kuitenkin edelleen seisovansa talousehdotuksensa takana.

– Sinulle käy uskosi mukaan ja minä uskon, Soini täräyttää

Rinne sen sijaan tyrmää autoveron poistamisen yksiselitteisesti.

– Yksinkertaisesti ei ole mahdollista, se tuottaa toista miljardia euroa.

Lue myös:

    Uusimmat