Soini: Ihmisvihan leima loukkaa

Perussuomalaiset haluavat irti muukalaisvihan leimastaan. Puolue haluaa puheenjohtaja Timo Soinin mukaan korostaa suomalaista ihmistä.

- Jokainen, joka on seurannut meidän toimintaamme, ei voi käsittää, että meillä olisi mitään tekemistä ihmisvihan kanssa. Puheenjohtajan on tällainen asia kestettävä, vaikkei se mukavaa olekaan. Tämä kuitenkin loukkaa minua ja meidän kannattajiamme, MTV:n Huomenta Suomen EU-vaalitentissä vieraillut Soini sanoo.

Soini otti kantaa myös euroehdokkaiden näkymiseen lehdissä. Moni on kritisoinut sitä, että lehtien kansissa on julistettu ehdokkaiden yksityiselämän käänteitä, ja asiat on jätetty uutisoimatta.

- En lähde sen enempää moralisoimaan, mutta jotta voi pitää muiden asioista huolta, on ensin vastattava itsestään, Soini sanoo.

Veltto Virtanen: Miehet käyttäytyvät kuin öykkärit

Perussuomalaisten riveistä europarlamenttiin pyrkivä Pertti "Veltto" Virtanen puolestaan löylyttää poliitikkomiehiä enemmänkin:

- Miehet käyttäytyvät kuin vanhanaikaiset öykkärit. Toki media liioittelee, mutta onneksi nämä asiat tuodaan esiin. Euroopan parlamentissa suomalaisten tulisi kuitenkin osata edustaa tasa-arvoa.

Virtanen ja Soini ottivat kantaa myös ilmaston- ja eläintensuojeluun. Ilmastonsuojelua he pitivät itsestään selvästi tärkeänä asiana. Virtanen tarttui puolestaan muun muassa EU:n eläinkuljetuksiin ja siihen, että hänen mielestään eläimiä kohdellaan EU:ssa tavarana.

Katso Timo Soinin ja Pertti Virtasen haastattelu (Huomenta Suomi 25.5.2009)

Katso Timo Soinin haastattelu (Huomenta Suomi 25.5.2009)

Katso Pertti Virtasen haastattelu (Huomenta Suomi 25.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat