Mainos

Soini: Hallitus häpeilee ruoka-apua

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini patistaa hallitusta hyväksymään Euroopan unionin ruoka-avun myös ensi vuonna.

Soini sanoi tänään Helsingissä, että EU:n antama apu on hyväksyttävä niin kauan kuin "virallisen totuuden" Suomelta puuttuvat keinot ja todellinen halu poistaa leipäjonot ja ruoka-avun syyt kotimaisin toimin. -Se on myös kipeä ja tarpeellinen muistutus siitä, että yhteiskunnassamme on räikeää epäoikeudenmukaisuutta ja todellisia epäkohtia, jotka kaipaavat korjausta.

Soini päätteli, että hallitus ja etenkin peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.) häpeilevät ruoka-avun vastaanottamista. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä maatalousministeriö ovat esittäneet, että Suomi ei ottaisi ruoka-apua enää ensi vuonna. Asia oli esillä hallituksen EU-ministerivaliokunnassa perjantaina, mutta päätöksen tekemistä lykättiin.

EU odottaa jäsenmailtaan helmikuun puoliväliin mennessä tietoa ruoka-aputoiveista. Suomi on ottanut ruoka-apua vuodesta 1996 ja sitä on jaettu mm. seurakuntien kautta. Avustusjärjestöt ovat toivoneet ruoka-avun jatkamista.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.