Mainos

Softa lisää kurkun mittaa

Maatalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkijat ovat kehittäneet tietokoneohjelman, joka auttaa kasvihuoneviljelijöitä parantamaan kurkun, tomaatin ja ruusun tuotannon tuottavuutta. MTT:ssa kehitellään vastaavaa tietokoneohjelmaa myös avomaaviljelyn tarpeisiin.

ViherTohtoriksi nimetty tietokoneohjelma kertoo viljelijälle, miten kasvit kasvaisivat ihanteellisissa kasvuolosuhteissa. Ohjelman avulla viljelijät voivat säädellä kasvihuoneautomatiikkaa niin, että kasvit kasvavat parhaimmalla mahdollisella tavalla, kertoi ohjelman kehitystyötä johtanut professori Risto Tahvonen tiistaina Helsingissä.

Ohjelman avulla viljelijä pystyy seuraamaan esimerkiksi kastelun, ravinteiden ja valaistuksen riittävyyttä kasvihuoneessaan. Ohjelmaa ryhdyttiin kehittämään kaksi vuotta sitten, ja tutkimusta rahoittivat Teknologian kehittämiskeskus Tekes, MTT ja yhteistyöyritys Itumic Oy.

Tahvosen mukaan Suomessa ollaan tällä alalla kehityksen kärjessä. Esimerkiksi kasvihuonetuotantoon keskittyneessä Hollannissa ei ole vastaavaa tietokoneohjelmaa vielä käytössä.

Ohjelmaa pystyvät hyödyntämään ne viljelijät, jotka kasvattavat kurkkua, tomaattia ja ruusuja tietokoneautomatiikan avulla. Tahvosen arvion mukaan noin 80 prosenttia kasvihuoneviljelijöistä käyttää tietokoneautomatiikkaa.

Tahvonen arvioi, että ohjelma maksaa viljelijälle noin 15-30000 markkaa. MTT:n kehitellään vastaavaa tietokoneohjelmaa, joka soveltuisi avomaalla kasvatettavan mansikan, kaalin, porkkanan, sipulin sekä omenan viljelyn säätelyyn.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.