Sodexho muutti kananmunaohjeita lintuinfluenssan takia

Aikaisemmin Sodexhon ravintoloissa saattoi olla aamiaisella kolmen minuutin munia, mutta nyt vähiten ovat kiehuneet viiden minuutin munat. Sodexho on antanut lintuinfluenssan varalta ohjeita myös Ruotsissa.

Ravintolaketju Sodexho kertoo rajoittaneensa kanamunien käyttöä lintuinfluenssan pelossa.Yhtiö antoi loka-marraskuussa ravintoloilleen uudet ohjeet kananmunan käytöstä.

Ohjeiden mukaan ravintoloissa ei tarjoilla alle viisi minuuttia kypsennettyjä kananmunia tai munaruokia. Aikaisemmin yhtiön ravintoloissa saattoi olla aamiaisella kolmen minuutin munia, mutta nyt vähiten ovat kiehuneet viiden minuutin munat.

Sodexho antoi munaohjeita myös Ruotsissa

Sodexho on antanut lintuinfluenssan varalta ohjeita myös Ruotsissa. Sodexho on kehottanut välttämään raakoja kananmunia ruokatarjoilussaan.

Sodexhon hankintapäällikkö Niklas Hedin muistuttaa henkilökunnalle ja asiakkaille ennen joulua jaetussa tiedotteessa, että lintu- ja munaruoat kypsennetään vähintään 70-asteisiksi varmuuden vuoksi.

Hedin kertoo lisäksi, että Sodexho on kieltänyt kaikkia raaka-aineiden toimittajiaan ostamasta siipikarjaa maista, joissa lintuinfluenssaa on todettu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat